Hakutulokset

Tutkimuksessa selvitetään kaksi kuukautta kestävän keskivartaloharjoittelun vaikutusta avanneleikatun fyysiseen toimintakykyyn ja liikuntatottumuksiin. Tutkimus on osa LAB-ammattikorkeakoulun fysioterapian opiskelijoiden, Mira Laaksosen ja Juuso Erjangon, opinnäytetyötä. Finnilco on opinnäytetyön yhteistyökumppani. Osana opinnäytetyötä järjestetään osallistujille alku- ja loppumittaukset sekä niiden väliin sijoittuva kaksi kuukautta kestävä harjoittelujakso, joka toteutetaan etäryhmänohjauksella sekä osallistujille jaettavan kotiharjoitteluohjelman avulla. Alkumittaukset osallistujille tehdään 19.1.2024 klo 15–17 ja loppumittaukset 5.4.2024. Mittaukset toteutetaan Espoossa Viherlaakson lukiolla. HUOM! Tutkimuksen aloitusmittauksia pystytään tekemään pääkaupunkiseutulaisille osallistujille myös ensi viikolla 26.1. klo 15–17. Lappeenrantalaisille osallistujille mittauksia voidaan toteuttaa useampana ajankohtana Lappeenrannassa. Ohjattu etäryhmä järjestetään maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00 ja klo 19.00. Avanneleikkauksen jälkeisestä harjoittelusta on vain rajoitetusti tietoa, ja osallistumalla tutkimukseen voit auttaa keräämään tietoa avanneleikkauksen jälkeisen harjoittelun vaikutuksista. Samalla saat itsellesi lisää tietoa harjoittelusta avanneleikkauksen jälkeen ja pääset osallistumaan ohjattuun etäryhmään 8 viikon ajan kahdesti viikossa. HUOM: Ilmoittautumisaikaa on jatkettu! Pääkaupunkiseudulla asuvat, jos pääsisit ensi viikon aloitusmittaukseen ja harjoittelujakson sekä loppumittauksen ajankohdat sopivat kalenteriisi, ilmoittaudu osallistujaksi mahdollisimman pian! Myös Lappeenrannassa asuvat voivat vielä ilmoittautua mukaan. Ilmoittaudu tutkimuksen osallistujaksi lähettämällä viesti osoitteeseen mira.laaksonen@student.lab.fi Tutkimuksen saatekirjeeseen voit tutustua alla:

Juttu on alun perin ilmestynyt Finnilco-lehdessä 1/2022 TEKSTI JA KUVITUS ESSI HIETANEN Lääketieteen ja teknologian kehitys on mahdollistanut uusia, hurjankin kuuloisia hoitomuotoja. Yksi näistä hoitomuodoista on neuromodulaatio, jossa sähköärsytyksen avulla vaikutetaan ihmisen hermostoon. Neuromodulaatiosta voi olla apua lukuisiin vaivoihin, kuten anaali-inkontinenssiin. – Neuromodulaatio tarkoittaa, että viestin kulkuun hermostossa eli hermon aktiviteettiin vaikutetaan paikallisesti sähkövirralla tarkoituksena esimerkiksi hoitaa kipua tai palauttaa kohde-elimen normaalia toimintaa, kertoo Jorvin sairaalan gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri Sinikka Salmenkylä. Neuromodulaation toimintaperiaate on vanha. Jo muinoin ihon läpi annettua ”sähköhoitoa” on kerrottu käytettävän sähköä tuottavien eläinten avulla. Mutta varsinaisesti 1900-luvun jälkipuoliskolta lähtien on tutkittu mahdollisuutta hoitaa kipua selkäytimeen johdettavalla sähkövirralla, ja myöhemmin virtsaamiseen ja ulostamiseen liittyvien häiriöiden hoidossa. Neuromodulaatiota käytetään yleisimmin kivunhoitoon eri muodoissa. – Neuromodulaation käyttötapoja ovat esimerkiksi selkäydinstimulaatio ja takajuuren stimulaatio kroonisen raajakivun ja selkäkivun hoidossa. Neurologisissa sairauksissa syväaivostimulaatiota käytetään Parkinsonin taudissa ja psykiatriassa masennuksen hoidossa. Lantionpohjan alueella virtsarakon toimintahäiriöitä ja ulosteenkarkailua hoidetaan neuromodulaatiolla, Salmenkylä luettelee. Anaali-inkontinenssin hoidossa tehokas Anaali-inkontinenssin hoidossa käytetään sakraalista eli ristiluun alueen neuromodulaatiota. Hoitomuoto voi erityisesti auttaa nopeampaan ulostamistarpeen aistimiseen, jolloin saa lisäaikaa ulostamiseen. – Neuromodulaatio ei ”kiristä ” sulkijalihasta, joten passiiviseen tuhrimiseen tai ilman karkailuun ei sillä niinkään ole vaikutusta. Sakraalista neuromodulaatiota harkittaessa on yleensä uloste tehty jo tarvittaessa lääkkeellä kiinteäksi, suljettu pois vaikea-asteinen lantionpohjan laskeuma ja kokeiltu mahdollisesti myös huuhteluhoidon ja anaalitamponin toimivuus. Myös krooninen ripuli on syytä hoitaa ennen neuromodulaatiokokeilua. Sinikka Salmenkylän mukaan on varsin vähän tilanteita, jolloin neuromodulaatio ei sovi ulosteenkarkailun hoidoksi. Edennyttä dementiaa sairastavalle hoitomuotoa ei käytetä ja paikallinen infektio voi estää toimenpiteen. Neuromodulaatiosta ei ole myöskään haittaa sellaiselle potilaalle, joka joutuu käymään toistuvasti magneettikuvauksessa, sillä neuromodulaatiolaitteisto on nykyään yhteensopiva magneettikuvantamislaitteen kanssa. Salmenkylä arvioi, että sakraalinen neuromodulaatiohoito aloitetaan Suomessa vuosittain noin 50–60 uudelle potilaalle. HYKS-sairaanhoitoalueella neuromodulaatiota käytetään ulosteenkarkailun hoitoon arviolta kymmenelle potilaalle vuodessa. Vaikka hoitomuoto ei ole kovin yleinen, on se varsin tehokas. – Ulosteenkarkailussa jopa kahdeksan kymmenestä hyötyy hoidosta jossain määrin, ja suurimmalle osalle hoidosta on selkeästi apua. Hyvin pienelle osalle ulosteenkarkailupotilaista kokeillaan neuromodulaatiohoitoa, poliklinikalla tehdään lopulta arvio siitä, kenelle tämä hoitomuoto voisi sopia. Ullalla on ollut neurostimulaattori jo 20 vuotta: ”Olen ollut hirveän tyytyväinen” Ulla Denisov alkoi kärsiä ulosteenkarkailusta peräpukamaleikkauksen jälkeen. Pari vuotta leikkauksen jälkeen meni hyvin, kunnes hiljalleen oireet alkoivat pahentua ja haitata arkielämää. – Oli ainainen ripuli ja ihan hirveää, kun työmatkalla piti matkan varrella poiketa kaikissa vessoissa. Se oli yhtä painajaista. Joutui aina liikkumaan mahan mukaan, Denisov muistelee. Denisovin oireisiin kokeiltiin alkuun useita hoitoja. Hän kokeili lantiopohjanlihasten vahvistamista ja anaalitamponeja. Lihasten vahvistamisen teho jäi laimeaksi ja tamponit eivät sopineet alkuunkaan, vaan ne nostattivat Denisovilla lämpöä. Lopulta lääkäri ehdotti hoidoksi neurostimulaattoria. Denisov kokeili laitteistoa kaksi viikkoa, ja kun hoidon vaste oli hyvä, toimenpide päätettiin tehdä. Neurostimulaattori näytti tehonsa välittömästi ja ainaiset vessareissut vähenivät. Nyt 76-vuotiaalla Ulla Denisovilla on ollut neurostimulaattori käytössä jo 20 vuotta. Käytössä on jo kolmas laite, ja välillä laitteesta on vaihdettu patteri. – Tämä on alusta asti toiminut hirveän hyvin, ei ole ollut mitään ongelmaa. Ulosteenkarkailua ei ole enää ollut. Vaikka vanhemmiten olen tullut vähän hitaammaksi, olen aina ehtinyt vessaan. Olen ollut laitteeseen hirveän tyytyväinen, Denisov iloitsee. Laite on huomaamaton Neuromodulaattori on laitteena varsin yksinkertainen, mutta sen vaikutusmekanismi on hermostossa monimutkainen. Yksinkertaisimmillaan laite toimii, kun ihonalainen elektrodi yhdistetään virtalähteeseen. Vaikka kuvantamisella nähdään aktivoitumista eri alueilla hermostossa, ei neuromodulaation tarkkaa vaikutusmekanismia ole vielä selvitetty. Suurimmillaan vain noin 5 cm kokoinen pulssigeneraattori asennetaan ihon alle. Laite on asennuksen jälkeen huomaamaton, eikä aiheuta mitään tuntemuksia. – Neuromodulaattori asennetaan päiväkirurgisena toimenpiteenä paikallispuudutuksessa läpivalaisun avulla. Elektrodi laitetaan ihon läpi ristiluun luonnollisesta aukosta ja se tunneloidaan pakaran yläosaan tehtävään ihonalaiseen kudokseen. Iholle tulee yksi noin 5–6 cm haava ja kaksi pienempää haavaa. Sairausloman tarvetta on lähinnä fyysisen työn yhteydessä, Salmenkylä kuvailee. Neuromodulaatiolaitteeseen on mahdollista asentaa useampi ohjelma, ja potilas pystyy itse sulkemaan ja käynnistämään laitteen. Hoitoon tai laitteeseen liittyen ei ole tiedossa suuria haittavaikutuksia tai riskejä. – Tulehdukset asennuksen yhteydessä ovat harvinaisia, mutta johtavat laitteen poistamiseen ja uuteen yritykseen myöhemmin. Pitkäaikaissivuvaikutuksia ei ole todettu ja hoidon on osoitettu säilyttävän tehonsa vuosien kuluessa, Salmenkylä kertoo. Laitteen asennuksen jälkeen on kontrollikäynti aina kerran vuodessa. – Pulssigeneraattori pitää vaihtaa noin viiden vuoden välein. Viimeisen vuoden aikana markkinoille on tullut myös selvästi pienempi pulssigeneraattori, joka ladataan kerran kahdessa viikossa eikä vaihtotarvetta ole. Hoito on kunnille kallista Vaikka neuromodulaatio toimii tehokkaasti anaali-inkontinenssiin, ei se ole ensimmäinen hoitomuoto. Koska kyse on ihon alle asennettavasta pysyvästä implantista ja hoito on kallista, on muut hoitokeinot syytä kokeilla ensin. – Hoito on kohtalaisen kallis, pelkästään hoidon aloittaminen kustantaa 20 000 euroa kuntalaskutuksessa, ja tähän vielä seurantakäynnit lisäksi. Jos pidätyskyky korjaantuu käyttämällä ulostetta kiinteyttävää lääkettä pillereinä päivittäin, on se huomattavasti helpompi ratkaisu. – Kyse on kuitenkin vaikean inkontinenssin hoitoon tarkoitetusta hoitomuodosta, jossa asennetaan pysyvä implantti potilaaseen. Pariston vaihdon lisäksi jopa kolmanneksella potilaista on pienempää korjauksen tarvetta vuosien saatossa. Akku voi esimerkiksi laihtumisen tai lihomisen myötä mennä huonoon asentoon tai kaatuminen voi vahingoittaa elektrodia. Raskauden aikana laite tulisi pitää kiinni, Salmenkylä sanoo. Vaikka Suomessa sakraalista neuromodulaatiota tehdään useissa sairaaloissa, on mahdollista, että kaikki eivät tiedä tällaisesta hoitomuodosta. Tämän vuoksi tietoisuutta on hyvä lisätä niin ammattihenkilöiden kuin anaali-inkontinenssia sairastavienkin keskuudessa. – Voi toki olla, että kaikki hoidosta mahdollisesti hyötyvät potilaat eivät tule arvion piiriin, mutta uskoisin tietoa perusterveydenhuollossa tästäkin vaihtoehdosta olevan. Sakraalista neuromodulaatiota tehdään yliopistosairaaloiden lisäksi muutamassa keskussairaalassa eri puolilla Suomea, gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri Sinikka Salmenkylä toteaa.

Finnilco ja muut hoitotarvikkeiden käyttäjiä edustavat järjestöt lähestyivät hiljattain hyvinvointialueita hoitotarvikkeiden jakelua koskevalla kannanotolla. Hyvinvointialueet ovat nyt vastuussa hoitotarvikejakelun järjestämisestä. Kannanotossa muistutettiin, että yksilöllisesti sopivat ja ammattilaisen kanssa valitut hoitotarvikkeet mahdollistavat hyvän elämän. Ne tukevat toimintakykyä, osallisuutta ja terveyttä sekä turvaavat elämänlaadun. Miksi hoitotarvikkeita tulee jatkossakin saada yksilöllisen tarpeen mukaan? Järjestöt korostivat sitä, että yksilöllinen hoito tulee edullisimmaksi. Yksilöllisesti sopivat tuotteet estävät komplikaatioita. Esimerkiksi avannetuotteissa merkittävintä on, etteivät eritteet pääse ärsyttämään ihoa. Ihorikkojen, haavojen ja infektioiden hoitaminen vaatii terveydenhuollon asiantuntijoiden apua, lisää hoitotarvikkeiden ja lääkkeiden kulutusta ja johtaa pahimmillaan pitkään sairaalahoitoon. Runsaankin hoitotarvikejakelun kustannukset ovat pienemmät kuin laitoshoidossa. Oikein valittu ja toimiva hoitotarvike vähentää kuluja myös muualla sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kuluja voivat aiheuttaa esimerkiksi henkilökohtainen apu tai kotipalvelu. Lisäksi yksilöllisesti toteutettu hoitotarvikejakelu tukee pitkäaikaissairaiden mahdollisuutta pysyä työkykyisenä sekä asua ja selviytyä kotona. Tämä vaikuttaa puolestaan merkittävästi kokonaistalouteen. Tiedon jakamista ja palvelujen käyttäjien kuulemista tarvitaan Kannanotossa painotettiin, että hankintasopimuksia laadittaessa on tärkeää kuulla asiantuntijoita. Terveydenhuollon ammattilaisilla kuten avannehoitajilla ja uroterapeuteilla on kokemus eri tarvikkeiden toimivuudesta. Laissa hyvinvointialueesta painotetaan myös alueen asukkaiden ja palveluiden käyttäjien mahdollisuutta vaikuttaa. Järjestöt tähdensivät, että hoitotarvikkeiden valikoimasta ja tuotteiden kehittymisestä pitää saada tietoa rajoituksetta. Tarvikkeiden käyttäjät eivät halua vaihtaa toimivaa tuotetta. Sen sijaan tuotekehittelyn myötä mahdolliseen ongelmaan voi joskus löytyä ratkaisu uuden tuotteen avulla. Aina kun hoitotarvike vaihdetaan toiseen, asiakkaan kokonaistilanteen arviointi, yksilöllinen neuvonta ja käytön opetus sekä tarvittaessa kotikäynti tulee toteuttaa uudestaan. Kannanotto kokonaisuudessaan ohessa liitteenä. Kannanoton allekirjoittivat: Finnilco ry Suomen Avannehoitajat ry Selkäydinvammaiset Akson ry Colores - Suomen Suolistosyöpäyhdistys ry PROPO Eturauhassyöpäpotilaat ry Suomen Diabetesliitto ry IBD ja muut suolistosairaudet ry

Voi paska, nyt kerätään tarinoita siitä itsestä! Uloste ja virtsa aiheuttavat usein häpeän tunteita, vaikka kyse on täysin luonnollisesta asiasta. 1.10. pidettävän Valtakunnallisen Avannepäivän myötä haluamme rohkaista puhumaan suoraan näistä asioista, myös niistä noloistakin kokemuksista. Vuotiko avannepussi ikävässä paikassa vai nolottiko pussin rupsuttelut? Kerro noloin, hävettävin tai hauskin tarinasi anonyymisti meille. Kokemuksesi voi liittyä ohivuotoon, eritteen karkailuun, ääniin tai johonkin muuhun vastaavaan. Jokainen tarina on tärkeä – näiden tarinoiden myötä on voimaannuttavaa huomata, että kyllä sitä muillekin sattuu ja tapahtuu! Jaamme tarinoita avannepäivän yhteydessä, somessa ja itse Avannepäivän tilaisuudessa. Vastaamalla voit halutessasi osallistua myös Vaippahanke -tutkimushankkeeseen, jonka tavoitteena on purkaa eritteiden karkailuun liittyviä tabuja ja kehittää eettisempää ja kokonaisvaltaisesti kestävää terveydenhuoltoa. Tarinan voi jakaa myös ilman hankkeeseen osallistumista. Kerro tarinasi täällä ja vapaudutaan yhdessä häpeän kahleista!

Finnilco-lehti 2/2020 Lapsilla avanteen syynä ovat useimmiten synnynnäiset kehityshäiriöt ja vastasyntyneiden muut vaikeat sairaudet. TEKSTI SIRI MARKULA KUVA SHUTTERSTOCK Elokuussa seitsemän vuotta vuotta täyttävällä turkulaisella Voitto-pojalla on ollut avanne kolmen vuorokauden ikäisestä. Keskosena syntyneen Voiton ja avanteen yhteiselämän alku oli vaikea, mutta nykyään avanne on osa normaalia elämää ja arkea, kertoo Voiton äiti Jutta Ahtiainen. Ainoa varsinainen avanteen asettama rajoitus on se, ettei Voitto voi mennä ilman vanhempiaan kaverille kylään, koska wc:ssä käynnit ja avanteen hoito eivät vielä onnistu yksin. Voiton avanne tehtiin heti pysyväksi, koska häneltä puuttui muun muassa peräaukko ja paksusuoli. Valtaosa Suomessa tehtävistä lasten avanteista on kuitenkin väliaikaisia, ja ne ovat yleensä käytössä noin 3–6 kuukautta, kertoo professori Mikko Pakarinen Husista. Hän on leikannut lapsille satoja avanteita 20 vuoden aikana ja tutkinut muun muassa lasten maksa- ja mahasuolikanavan synnynnäisiä sairauksia. Pakarisen mukaan useimmiten avanteen teon syynä ovat synnynnäiset kehityshäiriöt ja vastasyntyneiden muut vaikeat sairaudet. Isommilla lapsilla syynä ovat näiden lisäksi tulehdukselliset suolistosairaudet, jotka lisääntyvät myös lapsilla. Syytä tähän ei tiedetä. Joskus – tosin harvoin – avanteen syynä on esimerkiksi liikenneonnettomuuden tai harrastuksessa sattuneen vahingon aiheuttama trauma. Yhä sairaampia vauvoja pystytään auttamaan Helsingin uudessa Lastensairaalassa leikataan vuosittain noin 25–50 avannetta. Näiden lisäksi tehdään noin kymmenen huuhteluavannetta ja niin sanottuja syöttöavanteita. Pakarinen arvioi, että kaikkiaan Suomen viidessä yliopistollisessa keskussairaalassa tehdään vuosittain jonkinlainen avanne 50–100 lapselle. Osa vaativista leikkauksista on keskitetty Helsinkiin. Yleisesti ottaen lasten avanteet ovat samantyyppisiä kuin aikuisillakin ja kirurgiset periaatteet ovat samat. Huuhteluavanteita lapsilla käytetään enemmän kuin aikuisilla. Huuhteluavanne rakennetaan esimerkiksi umpilisäkkeen kautta ja sen avulla voi nimensä mukaisesti huuhdella paksusuolta, jos lapsella on pidätysvaikeuksia. Syöttöavannetta taas käytetään, kun halutaan viedä ravintoaineita maha-suolikanavaan letkulla. Pienten lasten väliaikaisten avanteiden hoidossa on yksi iso ero aikuisten avanteiden hoitoon. Usein suolen loppuosaan, joka ei normaalisti ole käytössä avanteen vuoksi, syötetään lapsilla ulostetta. Tämä tehdään joko siksi, että saataisiin suolta enemmän käyttöön, tai siksi, että etenkin pienillä keskosilla suolen loppuosakin kasvaisi ja sulkuleikkauksesta toipuminen olisi nopeampaa. Pakarisen uralla pienin hänen leikkaamansa keskonen oli 23-viikkoinen ja painoi noin 400 grammaa. Näin pienillä vauvoilla avanteen hoito voi olla vaikeaa jo senkin vuoksi, että sidokselle on yksinkertaisesti niin vähän tilaa vatsalla. – Vauvoilla on yleensä kaksipiippuinen avanne. Piiput voivat olla eri puolilla pientä vatsaa, ja niiden välissä voi olla leikkaushaava, kuvailee lasten avannehoitaja Leila Uusimaa Husista. – Nykyään pystytään auttamaan yhä sairaampia vauvoja, joten kun avanteen lisäksi voi olla paljon muitakin asioita, kokonaisuus voi olla haastava. Avanteenhoito haasteellisinta leikki-ikäisillä Uusimaan mukaan vanhemmat suhtautuvat lapsen avanteeseen erittäin hyvin olosuhteisiin nähden. He myös oppivat tekemään hankaliakin hoitotoimenpiteitä kotona, oli kyse sitten ulosteen syöttämisestä suoleen tai keskuslaskimokatetrin kautta tapahtuvasta ravitsemuksesta. Vauvoille on olemassa minisidoksia, mutta joskus pienelläkin lapsella pitää käyttää aikuisten sidoksia, joissa on iso aukkokoko. Iän puolesta haasteellisinta on Uusimaan mukaan leikki-ikäisten avanteenhoito, koska he eivät vielä ymmärrä, miksi heidän pitäisi pysyä paikallaan ja miksi vatsaa kosketellaan. Sen sijaan vauvat ovat paikoillaan ja isommille lapsille asiat voi selittää. Voiton avanteen hoidossa oli aluksi vaikeuksia Pienten lasten sidokset toimivat Jutta Ahtiaisen mukaan hyvin. Voitto-pojan avanteen hoidossa oli alussa isoja vaikeuksia, mutta ne eivät johtuneet sidoksesta, vaan sen puutteesta. Kirurgin määräyksestä avannesidosta ei laitettu lainkaan ensimmäisten kymmenen vuorokauden aikana, jolloin uloste ehti polttaa ihon rikki. Kun sidosta alettiin käyttää ja ihoa hoivattiin kuntoon, sidosta piti vaihtaa vähintään kolmen tunnin välein. Vahingoittuneen ihon lisäksi ongelmaksi tuli avanteen ja ihon väliin kehittynyt fisteli, josta ulostetta vuosi iholle. Fisteli korjattiin puolen vuoden jälkeen uudessa avanneleikkauksella – siihen asti Voiton vanhemmat vaihtoivat yksiosaista avannesidosta kolmen tunnin välein päivin öin. Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet ensimmäiseen korjausleikkaukseen. Avanne oli kaksipiippuinen ja matala, ja ulostetta pääsi valumaan laatan alle iholle, joka meni jälleen todella huonoon kuntoon. Oikeanlaisten tarvikkeiden etsiminen ja kokeilu, pussien vaihto ja Voiton kivut tekivät välillä olon toivottomaksi. Samaan aikaan he taistelivat myös Voiton muiden terveysongelmien kanssa. Puolentoista vuoden iässä, vuoden päästä toisesta avanneleikkauksesta, Voitto pääsi Helsingissä vaativaan leikkaukseen, jossa hänelle muun muassa tehtiin uusi, yksipiippuinen avanne. Samalla leikattiin myös rakkoa ja lantion aluetta. Toipuminen isosta leikkauksesta ei ollut helppo, mutta avanne oli vihdoin toimiva: korkeampi ja isompi kuin aiemmat. Sama avanne on edelleen käytössä, ja nyt Voitto käyttää jo samoja sidoksia kuin aikuiset. Terapiasta tukea asioiden käsittelyyn Jutta Ahtiaisen mukaan voi sanoa, että avanteen hoito on helpottunut sitä mukaa kuin poika on kasvanut. Nyt hän ei edes muista, milloin viimeksi avannesidos olisi pettänyt. He ovat käyttäneet jo pitkään kaksiosaisia sidoksia. Kyläilyjä lukuun ottamatta avanne ei käytännössä rajoita elämää. Voitto itse suhtautuu valtaosin reippaasti avanteeseen. Hän kuitenkin sanoi välillä, ettei halua enää uusia leikkauksia. Koska leikkaukset ovat kuitenkin olleet tarpeen, vanhemmat hankkivat ja kustansivat itse Voitolle toiminnallista psykoterapiaa asioiden käsittelemiseksi. Viime syksyn leikkauksen jälkeen Voitto pääsee julkisen puolen kautta uuteen terapiaan, mutta koronaepidemian vuoksi sen alku on lykkääntynyt. Edessä on vielä ainakin virtsaputkeen leikkauksen jälkeen muodostuneen fistelin korjausleikkaus. "Avanne ei ole maailmanloppu, vaikka se voi aluksi tuntua siltä." – Terapiassa saa käsiteltyä asioita, muun muassa itsetunnon vahvistamista ja omaa kehonkuvaa, vaikkei nyt ole mitään varsinaista akuuttia hätää, sanoo Ahtiainen. – Lastenpsykiatrin mukaan näille lapsille tulee usein yhdeksän, kymmenen vuoden iässä miksi juuri minä -kysymykset. Voitto meni kolmevuotiaana päiväkotiin ja puolisen vuotta sen jälkeen jälkeen hän alkoi kysyä, miksi hän käy eri vessassa kuin muut. Onkin ollut tärkeää, että Voitto on tavannut sekä muita lapsia että aikuisia, joilla on avanne. Vanhemmat ovat myös pyrkineet siihen, että hän näkee muutenkin hyvin erilaisia ihmisiä. ”Kannattaa etsiä vertaistukea” Vertaistuki on todella tärkeää myös avannelapsen vanhemmille. Ahtiaisen mukaan etenkin alussa oli vaikeaa saada paitsi asiantuntevaa apua, myös vertaistukea. Vertaistukea alkoi löytyä, kun hän itse kirjoitti Voiton ja perheen tarinan Finnilco-lehteen vuonna 2015. Sitä kautta on löytynyt omaan verkostoon perheitä ja lapsia, joilla on sama diagnoosi kuin Voitolla. Uusia ihmisiä on löytynyt myös oman avanneyhdistyksen sekä AH-potilaiden ja Munuais- ja maksaliiton rakkoekstrofiatapaamisten kautta. Näistä ei kuitenkaan saanut heti alussa tietoa mistään. Vasta kun pahin oli ohi ja elämä alkoi normalisoitua, alkoi löytyä oikeita kanavia ja ihmisiä. Ahtiainen toivoo, että vanhemmille tarjottaisiin nykyään aktiivisemmin vertaistukea eikä sitä jätettäisi vanhempien oman aktiivisuuden varaan. – Alku oli niin sokki ja elämä vain pussinvaihtoa, että siinä ei jaksanut tai osannut kysyä vertaistukea. Olisin kaivannut sitä, että joku olisi laittanut vaikka nettiosoitteet nenän eteen, hän sanoo. – Kannattaa kuitenkin etsiä vertaistukea vaikka itse. On ihan parasta, kun saa esimerkiksi kysyä ihan käytännön vinkkejä toiselta samassa tilanteessa olleelta. Ahtiainen haluaa rohkaista kaikkia, joiden lapsella on avanne tai tulossa avanne. Avanne ei ole maailmanloppu, vaikka se voi sillä hetkellä tuntua siltä. Hän myös muistuttaa, että jos leikkaus on vasta tulossa, kannattaa pyytää mahdollisimman korkea avanne. Sillä voi välttyä monilta ongelmilta. – Kun avanne toimii hyvin ja hoito sujuu, se ei vaikuta arkeen. Uskon, että Voitto pystyy elämään täysipainoista elämää.

Finnilco-lehti 2/2022 TEKSTI SINI NYKÄNEN KUVA SHUTTERSTOCK Osallistuin hiljattain Avannehoitajat ry:n järjestämään erinomaiseen etäkoulutuspäivään. Yhtenä päivänä asiantuntijana oli LT, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri, Kirsi Isoherranen, joka esitti monipuolisen katsauksen avanneleikattujen ihon haasteisiin. Ihon merkitystä ei ehkä tule edes ajatelleeksi silloin, kun iho on kunnossa. Kyseessä on kuitenkin tärkeä elin, joka toimii muun muassa esteenä ja suojamuurina fysikaalisia ärsykkeitä kohtaan ja vaikuttaa ihmisen immuunipuolustukseen. Iho-ongelmat ovat yleisiä Erilaisia iho-ongelmia esiintyy lähteestä riippuen 30–80 % avanneleikatuista. Arviolta noin kolmasosa käynneistä avannehoitajan luona johtuu avanteen ympärysihon ongelmista. Tähän arvioon yhtyi myös tilaisuutta vetänyt avannehoitaja Merja Lausmaa OYS:sta. Iho-ongelmat ovat siis yleisiä avanneleikatuilla, mutta toisaalta ne ovat muutenkin yleisiä. Monella avanneleikatulla voi olla myös ennestään olemassa oleva ihosairaus, kuten atooppinen ekseema tai psoriasis. Mikä tahansa ihosairaus voi esiintyä myös avanteen ympärysiholla. Sopivat tuotteet ehkäisevät ärsytysihottumaa Isoherranen kertoi, että avanneleikatuilla yleisimpiin iho-ongelmiin kuuluu ärsytysihottuma, joka johtuu eritteiden aiheuttamasta ihoärsytyksestä. Sen oireita ovat punoitus, kutina, ihon rikkoutuminen sekä hypergranulaatio, joka on yleensä merkki liikakosteudesta. Hypergranulaatiolla tarkoitetaan ihon granulaatiokudoksen liikakasvua. Ärsytysihottumassa on tärkeintä selvittää ongelman syy, joten pohjalevyn aukkokoon ja tuotteiden sopivuuden arviointi ovat olennaisia asioita. Ärsytysihottuman taltuttamiseen tarvitaan usein 1-2 viikon mittainen liuosmainen kortikosteroidikuuri, jota voi joskus jatkaa myös ylläpitohoitona pari kertaa viikossa. Allergiaa vai ärsytystä? Isoherrasen mukaan todellisella allergisella kosketusihottumalla on pieni esiintyvyys. Herkistymistä voi kuitenkin tapahtua esimerkiksi ihon suoja-aineille, pulvereille, liima-aineille, sidosmateriaaleille, lateksille, tai luonnonhartsille. Joskus ärsytysihottuma on vaikea erottaa allergisesta kosketusihottumasta. Usein ärsytysihottuma on kuitenkin vähän epätarkkarajaisempi, kun taas allerginen kosketusihottuma voi olla hyvin tarkasti rajautunut esimerkiksi allergiaa aiheuttavan pohjalevyn muotoiseksi. Epäselvässä tilanteessa on turvallista aloittaa hoito ärsytysihottuman hoitona. Jos epäilee jonkun tuotteen aiheuttavan allergiaa, kotikutoisen allergiatestin voi tehdä laittamalla allergisoivaksi epäiltyä ainetta terveelle vatsan iholle 2–3 vuorokauden ajaksi. Tässä ajassa oireet näkyvät terveellä iholla, jos kyseessä on kosketusallergia. Tarvittaessa voidaan tehdä varsinaiset epikutaanitestit ihotautien klinikalla, jossa tutkittavia testiaineita kiinnitetään iholle. Tutkimus kestää 3–5 päivää ja vaatii useamman käynnin. Tulehdukset Avanteen ärsytysihottumassa saattaa joskus olla myös bakteeri-infektio, yleisimmin stafylokokin tai A-streptokokin aiheuttama märkärupi. Märkäruvessa erittyy kudosnestettä, joka kuivuu kellertäväksi karstaksi ja ruveksi. Joskus karsta kuitenkin tarttuu avannesidokseen, jolloin se voi jäädä huomaamatta, kun sidoksen alta paljastunut iho näyttää vain punoittavalta ja ärtyneeltä. Ihorikkotilanteessa kannattaa muistaa bakteeriviljelyn ottaminen, jos tulehdus on mahdollinen. Bakteeritulehduksen hoidoksi voidaan määrätä antibakteerista voidetta tai suun kautta otettava antibioottikuuri. Bakteeritulehdus voi tulla myös karvatuppeen, jolloin puhutaan follikuliitista. Jotta ongelma ei toistuisi, on hyvä kerrata karvanpoiston tekniikka. Karvat on syytä poistaa myötäkarvaan, ja kannattaa käyttää kertakäyttöteriä. Sienitulehduksista yleisin on hiivasieni. Sieniviljelyllä saa selville, mistä on kyse. Liian iso aukko pohjalevyssä altistaa sieni-infektiolle. Hiivaa hoidetaan puuterimaisilla paikallisesti käytettävillä hoitotuotteilla. Isoherranen ohjeistaa, että suun kautta otettavaa sienilääkitystä ei pidä aloittaa koskaan ilman sieniviljelyä, ja muutenkin tällaista harkittaessa olisi syytä konsultoida ihotautilääkäriä. Muut iho-ongelmat Joskus avanneleikatulle voi tulla iho-ongelmia hoidon seurauksena. Esimerkiksi liian tiheät sidosvaihdot voivat rasittaa ihoa. Kun tuotteet ovat sopivat ja pitävät, useimmille riittää sidoksen vaihtaminen 2-3 kertaa viikossa. Varsinkin vanhuksella iho voi olla todella hauras, ja jos sidosvaihdon tekniikka on liian kovakourainen, iho ei kestä sitä. Matalissa tai vetäytyneissä avanteissa käytetään usein kuperaa pohjalevyä, jotta sidokset saadaan pitäviksi. Kuperassa levyssä on kuitenkin suurempi riski painevauriolle, joten avannetta ja sen ympäröivää ihoa kannattaa tarkkailla. Hoida ajoissa! Ihotautilääkäri Kirsi Isoherranen antaa yleisohjeeksi ihonhoitoon, että ongelmiin kannattaa puuttua nopeasti, jotta ongelmat eivät pääse pahoiksi. Avanneleikatun kannattaa iho-ongelmissa hakeutua avannehoitajan vastaanotolle. Tarvittaessa avannehoitajan vastaanotolta ohjataan ihotautilääkärille. Ihotautilääkärin tutkimus tarvitaan aina, jos on pieninkään epäilys ihon neutrofiilisesta haavasairaudesta eli pyoderma gangrenosumista. Pyoderma on yleensä kivulias ja se vaatii huolellista hoitoa myös siihen mahdollisesti liittyvän perussairauden osalta. J-säiliöleikattujen iho-ongelmia ehkäistään perushoidolla, johon kuuluvat suihkutus, kuivaus ja rasvaus TEKSTI AVANNEHOITAJA, OPETUSHOITAJA VIVIEN NAGY-WIKSTEDT (HUS) JA SINI NYKÄNEN J-pussileikattujen iho-ongelmien yleisyydestä ei ole tarkkaa tietoa, mutta riski niihin kasvaa, mitä useammin voimakasta ja syövyttävää ohutsuolieritettä pääsee perianaalialueen iholle. Iho voi punoittaa, ärsyyntyä tai mennä rikki. Laajat iho-ongelmat ovat kuitenkin harvinaisia. IPAA-leikkauksen jälkeen suoli saattaa toimia aluksi jopa 20 kertaa vuorokaudessa, mikä voi johtaa perianaalialueen arkuuteen, ärsytykseen ja kutinaan. Pussiitissa eli J-pussin tulehduksessa ulostuskerrat lisääntyvät, mikä myös lisää riskiä perianaalialueen iho-ongelmaan. Lisäksi pidätyskykyongelmat lisäävät ihoärsytyksen riskiä ja sen vakavuutta. J-säiliöleikatun ohjaus iho-ongelman ennaltaehkäisyssä ja hoidossa on keskiössä. Perianaalialueen suihkutus, kuivaaminen ja rasvaus ovat kaiken a ja o. Ihoa kannattaa rasvata paksulla rasvalla, kuten valkovaseliinilla tai sinkkioksidilla (sinkkivoiteella). Sinkkioksidi voi aiheuttaa osalle kirvelyä. Suihkeena tai applikaattorina saatava ihonsuojakalvo toimii ennaltaehkäisyssä sekä lievän punoituksen ja ihoärsytyksen hoidossa. Mikäli uloste on päässyt polttamaan ihoa ja iho on rikki, lääkäri voi määrätä kuuriluonteisesti käytettäväksi kortisonivoidetta (apteekin valmistama ns. RIHA voide, rikki-kortisonivoide) sekä puudutegeeliä kivun lievittämiseksi. Kostean ja rikkinäisen ihon hoitoon voidaan käyttää myös polymeeri-syanoakrylaattia (kauppanimi Cavilon Advance), joka on suunniteltu inkontinenssin aiheuttaman kostean ja rikkinäisen ihon hoitoon. Monesti ihoärsytyksen syynä on ulostekertojen lisääntyminen ja suolieritteen vetisyys. Tällöin eritettä kiinteyttävä ruokavalio ja lääkitys (esim. loperamidi) voivat olla tehokkaita hoitokeinoja. Ongelmatilanteissa J-pussileikatut voivat kääntyä joko avannehoitajan tai IBD-hoitajan vastaanotolle.

Finnilco-lehti 3/2021 TEKSTI JA KUVITUS ESSI HIETANEN Avanne- ja vastaavasti leikatut voivat olla oikeutettuja erilaisiin sosiaaliturvaetuuksiin. Vaikka avanteen tai j-pussin kanssa pärjää arjessa hyvin, etuuksia voi ja kannattaa silti hakea. Finnilco kokosi yhteen haettavat etuudet ja kysyi sosiologi Johanna Strömbäckiltä vinkkejä siihen, mitä hakemuksiin kannattaa laittaa. Finnilcon useilla kursseillakin luennoinut, 15 vuotta sosiaalialan asiantuntijatehtävissä toiminut Johanna Strömbäck on auttanut monia Kelan hakemusten kanssa. Työssään hän törmää usein siihen, ettei moni avanne- ja vastaavasti leikattu edes tiedä, että he voivat olla oikeutettuja sosiaaliturvaetuuteen. – Finnilcon kursseilla on aina monia, jotka eivät ole tietoisia näistä etuuksista. Vaikka avanne- ja j-pussileikkauksen jälkeen näistä kerrotaan, voi moni unohtaa nämä asiat, kun esimerkiksi vammaistuen hakemisoikeus syntyy vasta vuoden kuluttua leikkauksesta. Joillakin on myös se virhekäsitys, että nämä etuudet ovat samanlaisia kuin toimeentulotuki, ja että tulot ja työssäkäynti vaikuttaisivat tukien saamiseen. Tulotaso ei vaikuta näihin etuuksiin millään lailla, Strömbäck sanoo. Avanne- ja vastaavasti leikattu voi olla oikeutettu vammaistukeen, eläkettä saavan hoitotukeen ja invalidivähennykseen, joista on alla kerrottu lisää. Jos hakemus ei mene ensiyrittämällä läpi, ei kannata lannistua. Hylkäävän päätöksen mukana on perustelut siitä, miksi hakemus ei ole mennyt läpi. – Perustelut kannattaa lukea huolella, ja joskus se voi vaatia esimerkiksi lisäliitteiden lähettämistä. Jos hakemus ei ole mennyt liitteistä huolimatta läpi, kannattaa laittaa uusi hakemus. Päätöksestä voi myös valittaa, mutta valittamisprosessi on usein pitkä. Päätöksen saa nopeammin uuden hakemuksen myötä, jolloin myös vanha päätös otetaan uudelleen käsittelyyn. – Hylätyn päätöksen myötä kannattaa keskittyä hakemustekniikkaan ja perusteluihin. Hyvin tehty hakemus menee läpi, Strömbäck kannustaa. Vammaistuki Vammaistuki on jaettu lapsen ja aikuisen (16 vuotta täyttäneen) vammaistukeen. Eläkkeellä oleva voi hakea eläkettä saavan hoitotukea, mistä kerrotaan alempana lisää. Vammaistukea haetaan Kelasta. Vammaistuen tarkoituksena on helpottaa vammaisen tai pitkäaikaisesti sairaan henkilön jokapäiväistä elämää, työtä ja opiskelua. Vammaistuki arvioidaan aina yksilöllisesti, ja tukeen voi olla oikeutettu, mikäli on lääkärin toteama vamma tai pitkäaikainen sairaus, toimintakyky on heikentynyt vähintään vuoden ajan, tai jos vammasta tai sairaudesta on haittaa ja niihin tarvitaan apua tai ohjausta. Vammaistukea hakiessa tulee perustella, millaista haittaa vammasta tai sairaudesta itselle on. Hakemukseen tulee liittää lääkärinlausunto (c-lausunto) sekä oma arvio toimintakyvyn alenemisesta. Hakemuksessa kannattaa miettiä oma tilanne aina huonoimman mahdollisen päivän mukaan, Strömbäck vinkkaa. – Toimintakyvyn aleneminen pitää olla hakemuksessa hyvin perusteltu. Avanneleikatun kannattaa tukea hakiessaan verrata itseään sellaiseen ihmiseen, kenellä ei ole avannetta, ja kertoa käytännön esimerkein, mihin kaikkeen avanne vaikuttaa arkipäivässä. Hakemuksessa kannattaa esittää myös kaikki muut mahdolliset diagnoosit ja taustasairaudet avanteen tai j-pussin lisäksi, sillä vammaistuessa ihminen huomioidaan kokonaisuutena. Vammaistukihakemukseen kannattaa lisätä kaikki pienetkin haittatekijät, mitä avanteesta tai j-pussista aiheutuu. Vaikka on tottunut pärjäämään, kannattaa hakemusta kirjoittaessa ottaa kaikki mahdolliset haittatekijät huomioon. Listaus voi tuntua latistavalta, mutta hakemuksessa ei pidä kaunistella, Strömbäck huomauttaa. – Syömiset ja juomiset voivat olla tarkkoja, vaihtovaatteita voi joutua pitämään mukana, vessan jatkuva läheisyys pitää huomioida. Sosiaalinen haitta on monilla sellainen, minkä he hakemuksessa mainitsevat. Saunominen työporukassa voi olla hankalaa, matkustaminen, ystävien tapaaminen, lastenhoito ja harrastukset voivat tuottaa vaikeuksia. Kuinka paljon puoliso joutuu auttamaan avanteen hoidossa tai kotitöissä? Istuvia vaatteita ei välttämättä voi pitää, avanne saattaa pullistella, Strömbäck luettelee. - Jotkut eivät voi mennä uimaan, toisille lumityöt voivat olla hankalia. Avanne tai j-pussi voi aiheuttaa seksuaalista haittaa, öisin voi joutua heräilemään useammin, ja moni mainitsee myös yleisen väsymisen sekä keskittymisvaikeudet. J-pussileikattujen kannattaa mainita mahdolliset ulosteen pidätyskyvyn aiheuttamat ongelmat ja toistuvat pussiitit. Oman selvityksen lisäksi myös lääkärin lausunnolla on iso rooli siinä, meneekö hakemus läpi. Strömbäckin kokeman mukaan lääkäreitä pitää joskus ohjeistaa hyvän lääkärinlausunnon kirjoittamisessa. Ennen lääkärinlausuntoa voi listata ylös asioita, joita haluaa lääkärin huomioivan omassa lausunnossaan. – Jos lääkärinlausunto on puolivillaisesti tehty, eikä siinä ole avattu konkreettisin esimerkein sitä, miten sairaus hankaloittaa jokapäiväistä elämää, hakemus ei mene läpi. Lääkäri ei välttämättä tunne sairaushistoriaa pidemmältä ajalta, joten pitää itse olla tarkkana, että lausunto on kattava, Strömbäck sanoo. Tuki porrastettu kolmeen tasoon Vammaistuki on porrastettu kolmeen tasoon: perusvammaistukeen, korotettuun vammaistukeen ja ylimpään vammaistukeen. Vammaistuen tason määrittelee se, millaiset kustannukset vammasta aiheutuu sekä millaista apua ja ohjausta tarvitsee. Perusvammaistuki on tänä vuonna 93,39 euroa kuukaudessa, korotettu vammaistuki on 217,93 euroa kuukaudessa ja ylin vammaistuki on 422,58 euroa kuukaudessa. Johanna Strömbäckin näkemyksen mukaan jokainen avanneleikattu on oikeutettu perusvammaistukeen. Toki, jos henkilö ei koe tai ilmoita mitään avanteesta aiheutunutta haittaa, ei tukea saa automaattisesti pelkästään sillä perusteella, että hänellä on avanne. Mutta moni avanneleikattu on niin tottunut pärjäämään avanteensa kanssa, ettei välttämättä tule ajatelleeksi, että voisi olla oikeutettu vammaistukeen. Korotettua vammaistukea kannattaa aina hakea, mutta sen saaminen vaatii merkittävää viikoittaista avuntarvetta tai korkeita kustannuksia. Ylin vammaistuki koskee yleensä vain vaikeasti vammaisia. " Avanneleikatun kannattaa tukea hakiessaan verrata itseään sellaiseen ihmiseen, kenellä ei ole avannetta, ja kertoa käytännön esimerkein, mihin kaikkeen avanne vaikuttaa arkipäivässä." – Jos on esimerkiksi kotipalvelu tai muita tukipalveluita käytössä, enemmän sairaanhoitokuluja tai lääkityksiä, edellytykset korkeampaan vammaistukeen voivat täyttyä, Strömbäck sanoo. Vammaistukihakemukseen tulee huomioida kaikki vammasta aiheutuneet kulut. Stömbäckin mukaan moni ajattelee virheellisesti, että Kela näkee esimerkiksi lääkekustannukset, vaikka näin ei ole. Kaikki tositteet tulee esittää hakemuksen yhteydessä. – Asiakkaan pitää itse esittää tositteet lääkkeistä ja niistä syntyneistä kustannuksista. Voi myös olla muita kuluja, esimerkiksi lääkärin määräämä fysioterapia tai kuntoutus, tai matkakustannus avannehoitajalle ja takaisin. Vammaistuki myönnetään joko määräajaksi tai toistaiseksi voimassaolevaksi. Määräajan päättymisen jälkeen tukeen voi hakea jatkoa. Tuen päättymisestä ei Kelasta muistutella, ja tuen päätyttyä tulee aina lähettää uusi hakemus liitteineen. – Yleensä tuki myönnetään avanne ja vastaavasti leikattujen tapauksissa 1-2 vuodeksi. Lisäksi tukea voi saada kuuden kuukauden ajalta takautuvasti. Tiedän yhden tapauksen, missä asiakas on saanut tuen toistaiseksi voimassaolevaksi, mutta se on äärimmäisen harvinaista, Johanna Strömbäck kertoo. Eläkettä saavan hoitotuki Hoitotuen tavoitteena on helpottaa vammaisen tai pitkäaikaisesti sairaan eläkkeensaajan jokapäiväistä elämää, toimintakykyä, kuntoutusta ja hoitoa. Eläkettä saavan hoitotukea arvioidaan aina yksilöllisesti, ja tukeen voi olla oikeutettu, mikäli on kokopäiväisesti eläkkeellä, on lääkärin toteama vamma tai pitkäaikainen sairaus, toimintakyky on heikentynyt vähintään vuoden ajan, tai jos vammasta tai sairaudesta on haittaa ja niihin tarvitaan apua tai ohjausta. Eläkettä saavan hoitotukea haetaan Kelasta. Osatyökyvyttömyyseläkkeellä, osa-aikaeläkkeellä tai työttömyyseläkkeellä oleva ei ole oikeutettu eläkeläisen hoitotukeen. Silloin on kuitenkin mahdollista hakea aikuisten vammaistukea. Eläkettä saavan hoitotukihakemuksessa tulee määritellä samoin kuin vammaistuessa oman toimintakyvyn heikkeneminen. Toimintakyvyn tulee olla sairauden tai vamman vuoksi alentunut yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ajan. Lisäksi oikeus tukeen arvioidaan sen perusteella, kuinka paljon apua, ohjausta ja valvontaa tarvitsee vamman tai sairauden vuoksi. Eläkettä saavan hoitotuki on porrastettu kolmeen tasoon: perushoitotukeen, korotettuun hoitotukeen ja ylimpään hoitotukeen. Avun, ohjauksen ja valvonnan määrä vaikuttaa siihen, mihin tukitasoon on oikeutettu. Eläkettä saavan perushoitotuki on tänä vuonna 71,48 euroa kuukaudessa, korotettu hoitotuki on 155,72 euroa kuukaudessa ja ylin hoitotuki on 329,27 euroa kuukaudessa. Invalidivähennys Verotuksessa voi saada invalidivähennyksen, jos on sairaudesta, viasta tai vammasta aiheutunut pysyvä, 30–100 % haitta-aste. Invalidivähennystä ilmoitetaan Verohallinnolle. Sen liitteeksi tarvitaan lääkärintodistus tai muu vastaava selvitys haitta-asteesta. Tietoa ei voi ilmoittaa netissä OmaVeron kautta. Työkyvyttömyyseläkkeellä haitta-aste on automaattisesti 100 %, eikä silloin tarvitse antaa erillistä selvitystä. Jos työkyvyttömyyseläke on myönnetty osa-aikaeläkkeenä, haitta-aste on 50 %. Invalidivähennys tehdään joko tuloverosta tai ansiotulosta. Invalidivähennystä saa valtionverotuksessa enintään 115 euroa ja kunnallisverotuksessa enintään 440 euroa. Invaliditeettiprosentti vaikuttaa vähennyksen määrään. KELALTA APUA HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Kelalta voi pyytää apua hakemuksen täyttämiseen. Puhelinpalvelu voi olla usein ruuhkainen, joten suosittelemme varaamaan puhelinajan Kelalta. Puhelinajan voi varata netissä osoitteessa www.kela.fi/varaa-aika. Kelan palvelupisteissä saa myös henkilökohtaista neuvontaa. Lisätietoja invalidivähennykseen voi tiedustella Verohallinnon palvelunumerosta 029 497 002. * Lähteet: Kela, Verohallinto

Finnilco-lehti 3/2021 TEKSTI FYSIOTERAPEUTTI PIA MIKKONEN, TYKS ASIANTUNTIJAPALVELUT KUVAT ESSI HIETANEN, PEXELS MALLI ANNUKKA YLISAARI Syvien vatsalihasten aktivoituminen on avanneleikkauksen jälkeen tärkeää muun muassa avannetyrän riskin välttämiseksi. Leikkauksen jälkeen avanteen alue on heikompi, jonka vuoksi on tärkeää, että sinulla on hyvä keskivartalon lihastuki. Tällöin vatsaontelon sisäinen paine jakautuu tasaisesti esim. ponnistusta vaativissa suorituksissa. Käy ennen liikeharjoituksia ulkona kävelemässä itsellesi sopivaan tahtiin. Muista kävellessä hyvä ryhti ja käsien myötäliikkeet. Pidennä kävelylenkkejä vähitellen oman kunnon mukaan. Aloita vatsalihasliikkeet aktivoimalla lantionpohjan lihakset. Supista peräaukko kevyesti ikään kuin pidättäisit ilmaa. Lisää supistus virtsaputkeen ikään kuin pidättäisit virtsaa. Rentouta. Tee harjoitus kevyesti etsien lihastoimintaa lantionpohjaan. Tämän jälkeen harjoittele poikittaisten vatsalihasten aktivointia: Hengitä rauhallisesti sisään. Uloshengityksellä aktivoi lantionpohjan lihakset ja vedä kevyesti napaa kohti selkärankaa. Pidä pinnalliset vatsalihakset rentoina. Näitä tunnistamisharjoituksia voit tehdä jo heti leikkauksen jälkeen. Harjoittele syvien tukilihasten aktivoimista päivittäin. Kun tunnistat lantionpohjan lihakset ja syvät vatsalihakset ja leikkauksesta on kulunut kahdeksan viikkoa, voit turvallisesti tehdä kaikkia ohjeen liikkeitä. Aloita muut vatsalihasharjoitteet aina aktivoimalla lantionpohja ja syvät vatsalihakset ensin. Pään kohotus alustalta – vatsarutistus Selinmakuulla, polvet koukussa. Uloshengityksellä vie leuka kohti rintaa ja nosta pää irti alustalta. Sisäänhengityksellä laske pää takaisin alustaan ja rentoudu. Tästä etenet vähitellen vatsarutistukseen nostamalla pään lisäksi hartiat ja yläselän alustalta. Voit pitää kädet suorana kurkottaen niillä kohti polvia tai ristissä rinnan päällä. Lantion nosto Selinmakuulla, polvet koukussa Uloshengityksellä nosta lantio irti alustasta. Pidä asento sisäänhengityksen ajan. Uloshengityksellä laske lantio alas. Sisäänhengitys – rentoutus. Vinojen vastalihasten harjoitus Selinmakuulla, polvet koukussa Aloita sisäänhengityksellä. Pidä polvet yhdessä ja kallista polvet uloshengityksellä oikealle. Pidä asento sisäänhengityksen ajan. Uloshengityksellä vie polvet keskilinja vasemmalle puolelle. Jatka kiertoja rauhalliseen tahtiin. Vie polvia sivulle sen verran, mikä sinusta tuntuu hyvälle. Kiinnitä huomio alaselän ja lantion asentoon. Niiden pitäisi pysyä alustalla liikkeen ajan Käden ja/tai jalan nosto konttausasennossa Konttausasento, polvet lantion leveydellä kohtisuoraan lantion alla ja kädet hartianleveydellä kohtisuoraan olkapäihin nähden. Aloita liike aktivoimalla lantionpohja ja syvät vatsalihakset. Sisäänhengityksellä nosta käsi (ja/tai jalka). Uloshengityksellä palaa alkuasentoon. Vaihda puoli. Liikkeen haastavuutta voit vaihdella ojentamalla kerrallaan joko yhden käden tai yhden jalan. Haastavin on ojentaa vastakkainen käsi ja jalka. Istumasta seisomaan nousu/ porrasaskellus Reisilihasten voimaa voit harjoitella kotona esimerkiksi istumasta seisomaan nousulla. Istu tukevalla tuolilla. Nouse seisomaan. Ojenna lantio suoraksi pakaralihaksia käyttäen. Laskeudu jarruttaen alas. Haastavamman saat liikkeestä istumalla vain tuolia ”hipaisten” ja nousemalla heti uudelleen seisomaan. Tarvittaessa voit ottaa tukea käsillä esim. edessä olevan pöydän reunasta. Portaille nousu vahvistaa myös reisilihaksia. Askellusta voit tehdä kotona tai ulkona. Nosta oikea jalka portaalle ja nouse ylös ojentaen lonkka ja polvi. Laskeudu alas vasen jalka edellä ja tuo oikea jalka vasemman viereen. Toista myös toisin päin. Aloita liikkeet tekemällä 5-10 toistoa ja lisää toistoja vähitellen. Harjoittelun edetessä voit myös tehdä liikkeitä useamman sarjan, esim. 3 x 10 toistoa.

Finnilco-lehti 2/2021 TEKSTI ESSI HIETANEN KUVITUSKUVAT PEXELS, SHUTTERSTOCK Avanteen saaminen voi aiheuttaa monenlaisia tunteita. Osalle voi tuntua luonnolliselta kertoa avanteesta kaikille, kun taas toiset voivat arkailla avannettaan ja kertoa siitä ehkäpä vain lähipiirille, tai ehkei kellekään. Finnilco haastatteli psykoterapeutti ja sairaanhoitaja Susanna Mannersuota siitä, millaisia ajatuksia avoimuuden taustalla on, ja kuinka asiaa voisi lähteä työstämään, mikäli haluaisi kertoa avoimemmin avanteestaan muille. Mannersuo kommentoi haastattelussa avoimuuden teemaa yleisesti, eikä hän ole nähnyt esimerkiksi jutun yhteydessä julkaistavia kommenttikirjoituksia. Sairaudesta tai vaikkapa avanteesta kertominen herättää aina paljon pohdintaa, etenkin alkuvaiheessa. – Tyypillisiä mietinnän aiheita on se, kenelle kertoa, miten kertoa ja koska tulisi kertoa? Onko elämässä joku, jolle voin kertoa ja onko joku, jolle en halua kertoa? Useimmille potilaille itselleen luontevin ratkaisu kertomisen suhteen syntyy melko varhaisessa vaiheessa, Mannersuo kertoo. Mannersuo korostaa, että sairastumisen alkuvaiheissa olisi tärkeää saada työrauhaa sairauden aiheuttamien reaktioiden työstämiseen. Sairastuminen saattaa aktivoida monenlaisia tunteita, kuten häpeän, epäonnistumisen, epävarmuuden, itseinhon, arvottomuuden, toivottomuuden ja pelon tunteita. – Kertomisen tai kertomatta jättämisen ajatukset kypsyvät sairauskriisin käsittelyn myötä. Piilottelu voi olla tietoinen valinta, jolloin voisi piilottelun sijaan voisi puhua etäisyyden ja omien rajojen säätelystä. Kertomatta jättäminen voi tuoda potilaalle tunteen paremmasta hallinnantunteen säilyttämisestä, Mannersuo kertoo. Mannersuo huomauttaa, että sairastumisen alkuvaiheessa tulevaisuus voi tuntua kadonneen hetkellisesti, ja voi joutua pohtimaan sitä, mitä muut ajattelevat, jos kertoo heille tilanteestaan. – Oma identiteetti muuttuu sairauden myötä. Voi miettiä, että hyväksyvätkö muut minut sellaisena kuin olen? Voi myös olla tilanne, että potilaalla ei ole niin läheistä ihmistä, jolle kertominen tuntuisi luontevalta. Myös kuulijalla on vastuu omista rajoistaan Joskus on tilanteita, jolloin potilas voi tarvita ammattiapua itsensä suojaamisessa sairastumisen alkuvaiheessa. – Järkytys saattaa hälventää sitä arviointikykyä, jonka perusteella normaalisti käydään pohdintaa avoimuudesta. Järkytyksen myötä voi olla avoin tavalla, joka ei ole itselle normaalia ja tätä voisi myöhemmässä vaiheessa katua. Alkuvaiheessa voi olla esimerkiksi kova puhumisen tarve ja joskus tällaisessa tilanteessa toimii vastoin normaalia, omaa toimintatapaansa, Mannersuo kuvailee. Mannersuo kuitenkin huomauttaa, että hyvin harvoin on tilanteita, jolloin oma avoimuus voisi olla liiallista tai vahingoittaa itse kertojaa. Kuulijalla on aina vastuu huolehtia omista rajoistaan ja jaksamisestaan, jos tuntuu, että potilas purkaa tuntemuksiaan liikaa kuulijan voimavaroihin nähden. – Melko usein lähipiiristä löytyy joku tai joitakin, joilla ei syystä tai toisesta ole kykyä tai voimavaroja ottaa vastaan potilaan kokemaa tunnelastia. Tällöin potilas herkästi aluksi ajattelee, että on ollut liian avoin. Vain hyvin harvoin on tullut vastaan tilanne, jossa liika avoimuus olisi ”kävellyt potilasta vastaan” myöhemmin. Useimmiten kyseessä ovat kuulijan omat haasteet. Kuulijalla on aina vastuu rajoittaa ja rajata, jos tuntuu, että potilas tuottaa liikaa kuulijan resursseihin nähden. Myös omat perhesiteet voivat vaikuttaa siihen, haluaako sairastumisesta kertoa muille. Mannersuon mukaan potilas voi esimerkiksi tuntea tarvetta suojella omia läheisiään sairauden aiheuttamalta murheelta. – Potilas voi toimia lapsuudenperheen tai suvun arvojen ja tapojen mukaisesti, esimerkiksi siten, että mitään negatiivista ei tule omasta elämästä näyttää ulkopuolisille, psykoterapeutti Susanna Mannersuo avaa. Läheisten toiveet saattavat olla ristiriidassa Joskus voi olla tilanteita, jolloin läheisten toiveet ovat sairaudesta kertomisessa ristiriidassa omien toiveiden kanssa. Voi olla myös tilanne, missä läheiset saattavat myös painostaa avoimuuteen, vaikka itse ei haluaisi olla avoin. Mannersuo toivoo, että tällaisessa tilanteessa joku olisi potilaan tukena, ja joskus terapeutti tai terveydenhuoltohenkilöstö voi olla ainoa tuki potilaalle. – Jokaisen potilaan tulisi voida itse päättää sairaudesta puhumisesta. Oman näkökulman muodostaminen, sen ääneen sanoittaminen ei ole helppoa ilman lähipiirin tukea. Kertomisen tavasta ja tahdista tulisi aina saada aikuisen potilaan päättää itse. – Terapeutin tehtävä ei ole saada potilasta tai läheisiä muuttamaan mielipidettään, mutta terapia voi auttaa molempien näkökulmien sanoittamisessa ja ymmärryksen lisääntymisessä. Vertaistuen pariin hakeutuminen voisi tuoda reflektiopintaa potilaalle, Mannersuo sanoo. Vaikeinta on antaa lupa omille tunteille Jos vielä pohtii sitä, tulisiko omasta tilanteestaan olla avoin vai ei, Mannersuo kehottaa pohdiskelemaan omia reaktioita jo etukäteen. Muiden reaktioista murehtimiseen ei kuitenkaan kannata käyttää energiaa. – Voi esimerkiksi miettiä, että miltä minusta tuntuisi, jos kertoisin tai jos en kertoisi? Entä mitä sitten tapahtuisi? Ja mitä sitten? Toisten reaktioiden etukäteen pohtiminen johtaa useimmiten harhaan ja turhaan murehtimiseen. Mannersuo suosittelee lämpimästi kääntymään vertaistuen tai ammattiavun puolelle, jos oma tilanne aiheuttaa häpeää. – Ääneen puhuminen usein auttaa asian ja tunteiden jäsentymisessä myös omassa mielessä. Tämän lisäksi omaehtoista prosessointia voi vahvistaa vaikkapa kirjoittamisen avulla. Tunteiden hallintaan ja purkamiseen on keinoja meillä jokaisella. Kokeilun kautta jokainen voi löytää itselleen parhaat keinot. Kaikkein vaikeinta voi olla luvan antaminen näille tunteille. Tämä on kuitenkin tärkein huomioitava seikka matkalla kohti itsensä hyväksymistä.

Finnilco-lehti 4/2020 TEKSTI JA KUVITUS ESSI HIETANEN Ohutsuoliavanteen korvaavaa IPAA-leikkausta on tehty Suomessa jo yli 30 vuoden ajan. Uudessa väitöstutkimuksessa selvisi, että pitkäaikaisseurannassa suurin osa IPAA-leikatuista on tyytyväisiä, mutta noin 10 %:lle IPAA-leikatuista joudutaan tekemään ohutsuoliavanne. IPAA-leikkaus sopii suurimmalle osalle haavaista paksusuolentulehdusta sairastavista. Ainoastaan ulosteen pidätyskyvyn ja sulkijalihasten pitää olla kunnossa. Tämän vuoksi vanhemmilla IPAA-leikatuilla J-pussi ei ole välttämättä niin toimiva ratkaisu kuin nuoremmilla. Jos peräsuolessa on syöpä, J-pussi ei myöskään tule kyseeseen, vaan silloin vaaditaan laajempaa leikkausta. – Kysymme potilaalta, miten suolen pidätyskyky on toiminut. Tutkimuksen yhteydessä tunnustellaan myös sormella sulkijalihasten voima, kertoo lääketieteen lisensiaatti, gastrokirurgi Ilona Helavirta Tampereen yliopistollisesta sairaalasta (TAYS). Helavirta selvitti vasta julkaistussa väitöstutkimuksessaan Tampereen yliopistollisessa sairaalassa IPAA-leikattujen J-pussin toiminnallisia tuloksia, elämänlaatua, leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita sekä pussinpoistoa vaatineita potilastapauksia. Suurin osa IPAA-leikatuista on nuoria. Helavirran väitöstutkimuksen mukaan miehillä sekä haavainen paksusuolentulehdus että IPAA-leikkaus ovat hieman yleisempiä kuin naisilla. IPAA-leikkaus voidaan tehdä tarpeen vaatiessa myös lapsille. – Colitis ulcerosan diagnoosihuippu on 20–35 vuoden iässä eli keski-ikää alempana. Jotkut sairastavat pitkään ennen kuin tarvitsevat leikkausta, toisilla leikkaus voi tulla aiheelliseksi hyvinkin pian diagnoosin jälkeen, Helavirta sanoo. J-pussi puheeksi hyvissä ajoin Helavirta korostaa, että haavaista paksusuolentulehdusta sairastavilla leikkaushoidon mahdollisuus on hyvä ottaa puheeksi jo varhaisessa vaiheessa, vaikka se ei olisikaan sillä hetkellä ajankohtainen. – Sairauden alkuvaiheessa pitää kertoa, että jos lääkehoito ei tehoa, niin kirurginen toimenpide on mahdollinen. Kyse on useimmiten nuorista aikuisista, joille voi tulla useiden leikkausten sarja ja erinäköistä avannetta - yhtäkkinen informaatio tällaisesta voi vaatia totuttelemista. Tieto on helpompi ottaa vastaan jo etukäteen kuin vasta siinä vaiheessa, kun leikkaus on pakko tehdä, Helavirta sanoo. Potilaat tulevat kirurgin vastaanotolle yleensä lähetteellä. Vaikeampia IBD-potilastapauksia käsitellään myös joka toinen viikko pidettävissä IBD-kokouksissa, joihin osallistuvat sekä kirurgit että gastroenterologit. Jos potilas on akuutin koliitin vuoksi osastohoidossa, niin kirurgi ja gastroenterologi voivat mennä yhdessä keskustelemaan potilaan kanssa hoitovaihtoehdoista. – Aika usein jo ennen sitä potilas on käynyt avannehoitajalla, joka kertoo väliaikaisesta avanteesta ja elämästä J-pussin kanssa, Helavirta kertoo. IPAA-leikkaus tehdään potilaan tilanteesta riippuen joko kaksi- tai kolmivaiheisena. Kirurgi tekee päätöksen, kumpi leikkaustapa sopii potilaalle. Kaksivaiheisessa leikkauksessa potilaan paksu- ja peräsuoli poistetaan samalla kertaa ja tehdään J-pussi ja suojaava avanne. Helavirran mukaan kolmivaiheinen IPAA-leikkaus tehdään noin puolelle potilaista TAYS:ssa. – Jos potilas on osastolla akuutin koliitin hoidossa tai riskit IPAA-suolisauman suhteen ovat muuten selvästi kohonneet, niin silloin IPAA-leikkaus tehdään kolmivaiheisena. Esimerkiksi korkea kortisoniannos tai lihavuus ovat suolisaumalle riskejä. Kolmivaiheisessa leikkauksessa ensimmäinen leikkaus on kolektomia eli paksusuoli poistetaan, mutta peräsuoli jätetään. Silloin tehdään pääteavanne. Kun potilas tulee parempaan kuntoon ja pääsee eroon kortisonista, hänelle tehdään J-pussi ja väliaikainen avanne. Kolmannessa vaiheessa väliaikainen avanne suljetaan, se on pienempi leikkaus. Väliaikainen avanne on yleinen käytäntö Monelle tehdään ensimmäisessä leikkauksessa J-pussin lisäksi väliaikainen suojaava avanne. Jos suolisaumaan tulee lekaasi, eli vuoto, niin suojaavan avanteen ajatellaan lieventävän sen seurauksia. Lekaasi aiheuttaa tulehduksen ja jäykistää J-pussin seinämää huonontaen toiminnallista tulosta ja nostaa pussinpoistoriskiä. Helavirran mukaan käytäntö väliaikaisen avanteen tekemisestä on vaihdellut vuosien varrella, mutta nykyään sitä suositellaan tehtäväksi pääsääntöisesti. – Väliaikainen avanne IPAA-leikkauksen yhteydessä on kansainvälisestikin vakiintunut tavaksi. Ajatellaan, että lekaasin sattuessa seuraukset ovat pienemmät potilaalle. – Tulevaisuuden suuntaus on tosin menossa siihen suuntaan, että jos kaikki menee leikkauksessa nappiin ja potilaalla ei ole riskitekijöitä, kuten kortisonilääkitystä, painoindeksi yli 30 tai joitain muita selkeitä riskitekijöitä, väliaikaista avannetta ei tarvitsisi tehdä, gastrokirurgi Ilona Helavirta sanoo. Harvinaisessa tilanteessa jos peräsuoli ei ole kovin tulehtunut, ohutsuolen liitos voidaan tehdä suoraan peräsuoleen. Sellainen tilanne tulee eteen vain harvoin, sillä yleensä colitis ulcerosa käsittää peräsuolen ja jatkuu siitä eriasteisena pidemmälle suoleen. Helavirran mukaan tätä ei käytännössä tehdä Suomessa. – Tässä operaatiossa on ongelmana se, että tautielin eli peräsuoli ei lähde pois, ja siitä voi aiheutua ongelmia ja se vaatii tähystysseurantaa, Helavirta toteaa. Ravintolisiä ei automaattisesti tarvita Ensimmäisen IPAA-leikkauksen jälkeen on noin vuoden kuluttua tähystys, jonka yhteydessä katsotaan myös tietyt laboratoriokokeet. – Mitään ravintolisää J-pussipotilas ei automaattisesti tarvitse. B12-vitamiinin ja D-vitamiinin pitoisuuden voi varmistaa muutaman vuoden välein, Helavirta kertoo. "Hyvin toimivassa J-pussissa ulostuskertoja on noin 5-7 kertaa vuorokaudessa." IPAA-leikatulla uloste poistuu luonnollista reittiä peräaukon kautta, mutta paksusuolen puuttumisen vuoksi uloste on löysempää kuin niillä, joilla paksusuoli on tallella. Hyvin toimivassa J-pussissa ulostuskertoja on noin 5-7 kertaa vuorokaudessa. Ohutsuolierite saattaa ärsyttää peräaukon ympäröivää ihoa, suihkuttelu ulostuksen jälkeen ja ihon rasvaus ennaltaehkäisevät ihon ärtymistä. Muutaman kuukauden kuluessa J-pussi asettuu toiminnallisesti uomiinsa ja uloste kiinteytyy jonkin verran. Ulostetta voi yrittää kiinteyttää myös ruokavaliolla. Ripulilääkkeitä voi tarvittaessa käyttää, eikä niiden säännöllisestä käytöstä ole haittaa. – Loperamidi ja kuituvalmisteet sopivat ulosteen koostumuksen muokkaamiseen, ja niitä voi käyttää vaikka lopun elämää. Tosi moni IPAA-leikattu käyttää jompaakumpaa valmistetta tai molempia, Helavirta sanoo. IPAA-leikatun vointia ei useimmiten seurata erillisillä kontrollikäynneillä, vaan voinnin tarkkailu on pitkälti itse potilaan vastuulla. Halutessaan IPAA-leikattu voi käydä avannehoitajan vastaanotolla, jos erityisesti ihonhoitoon ja hygieniaan liittyvät asiat askarruttavat. Mikäli J-pussin toiminta muuttuu, potilaan toivotaan olevan yhteydessä hoitopaikkaansa, jotta pussi voidaan tarvittaessa tähystää. Pussiitti yleisin vaiva Yleisin J-pussin pitkäaikaisongelma on J-pussin tulehdus eli pussiitti. Pussiitin saa jossain vaiheessa elämäänsä jopa puolet IPAA-leikatuista. Pussiitista voivat kertoa äkilliset ulostuskertojen lisääntymiset, veri ja vatsakrampit. – Pussiitti johtuu bakteeriepätasapainosta J-pussissa, eikä sen pitäisi levitä laajemmalle J-pussin yläpuolelle. Harva saa kroonisen pussiitin, useimmiten se menee antibioottikuurilla ohi. Jos pussiitti on ollut aiemmin, uuden antibioottikuurin voi saada lääkäriltä myös puhelimitse. Jos antibioottikuuri ei tehoa tai potilaalla on ollut paljon pussiitteja, silloin tähystetään ja suljetaan muut syyt pois, Helavirta sanoo. Pussiitin voi oireiden puolesta myös sekoittaa stumpin tulehdukseen eli kuffiittiin. Kun J-pussi tehdään niin kutsutulla konesaumatekniikalla, peräsuolen limakalvoa jää vähän jäljelle. Jäljelle jääneeseen limakalvojäänteeseen voi tulla tulehdus. Stumpin tulehdusta esiintyy jopa 15 %:lla IPAA-leikatuista. Kuffiitti rauhoittuu usein mesalatsiiniperäpuikoilla. – Tähystämällä viimeistään selviää, onko kyse pussiitista vai kuffiitista. On tärkeää, että tulehdus diagnosoidaan oikein. Jos kyse on pussiitista, tulehtuneen pussin näkee silmällä. Jos puolestaan limakalvojäänne on ärtynyt ja pussi on siisti, kyse on kuffiitista. Myös koepalat otetaan, joista tulehdus näkyy, Helavirta selventää. Joskus IPAA-leikatuilla komplikaatiot käyvät niin suuriksi, että J-pussi joudutaan purkamaan ja tilalle tehdään ohutsuoliavanne. Helavirran väitöstutkimuksesta ilmenee, että 30 vuoden seurannassa noin 10 prosentilta leikatuista J-pussi joudutaan purkamaan, mikä vastaa aika hyvin kansainvälisiä tuloksia. – Puolet J-pussien poistoista joudutaan tekemään viiden vuoden sisällä leikkauksesta, silloin alkuvaiheessa on ilmennyt jotain ongelmia. Jos joudutaan purkamaan fistelin tai pussin tulehdusongelman vuoksi, ne ovat yleensä myöhäisempiä pussin poistoja, Helavirta sanoo. Uusi tutkimus selvittää J-pussikirurgian kokonaismäärän Suomessa Lääkkeet haavaiseen paksusuolentulehdukseen ovat kehittyneet, ja aika näyttää, millaisia lääkkeitä markkinoille tulee jatkossa. Helavirta ei usko, että lääkkeet lähitulevaisuudessa poistaisivat leikkaushoidon tarpeen. Helavirta on tehnyt mielenkiintoisen havainnonomalla vastaanotollaan. Nuoret nimittäin saattavat haluta avanteen ennemmin kuin J-pussin. – Tämä on vain mutu-tuntuma, mutta näitä tapauksia on ollut enemmän. Liekö syynä digitalisaatio ja tiedon lisääntyminen. Avanteista on paljon tietoa saatavilla, vertaistukikin on netin myötä parempaa kuin ennen. Myös avannetarvikkeet ovat kehittyneet vuosien varrella. IPAA-leikatuista tehdään myös lisää kansallista tutkimusta. Helavirta on aloittanut lääkäri Marja Lahden kanssa tutkimusta, jonka tavoitteena on kerätä kaikkien Suomessa tehtyjen IPAA-leikkausten tiedot yhteen. Kyseinen tutkimus liittyy Lahden tulevaan väitöskirjaan. – Saamme sen myötä yhteen arvokasta tietoa kaikista IPAA-leikatuista, Helavirta sanoo. IPAA-LEIKKAUS JA J-PUSSI IPAA-leikkaus on ohutsuoliavanteen korvaava hoitomuoto haavaista paksusuolentulehdusta eli colitis ulcerosaa sairastaville. IPAA-leikkaus voidaan tehdä myös familiaalista adenomatoottista polypoosia (FAP) sairastaville. FAP on harvinainen, periytyvä suolistosairaus, jossa paksu- ja peräsuolessa ilmenee suuri määrä polyyppeja. Ilman leikkaushoitoa FAP johtaa paksu- tai peräsuolisyöpään keskimäärin 40-vuotiaana. IPAA-leikkauksessa paksu- ja peräsuoli poistetaan, mutta lantiopohjan lihakset, peräaukko ja sen sulkijalihakset säilytetään. Toimenpiteessä ohutsuolen loppuosasta muodostetaan yleensä J:n muotoinen säiliö, ns. J-pussi, joka yhdistetään peräaukon yläpuolelle. IPAA-leikkaus mahdollistaa elämän ilman pysyvää avannetta. IPAA-leikkaus tulee sanoista ileal pouch anal anastomosis. Suomessa on tehty IPAA-leikkauksia 1980-luvulta lähtien. Leikkaus on tehty arviolta yli 2000 henkilölle. Doktorsavhandling: Största delen av IPAA-opererade är nöjda med J-påse och livskvalitet Finnilco-tidningen 4/2020 TEXT ESSI HIETANEN ÖVERSÄTTNING INKA FRIED IPAA-operationer som ersätter tunntarmstomin har utförts i Finland i över 30 år. En ny doktorsavhandling slår fast att vid långtidsuppföljning är de flesta IPAA-opererade nöjda, men c: a 10% måste förses med tunntarmsstomi . IPAA-operation är en bra lösning för de flesta som lider av ulcerös kolit. De enda kraven är fungerande slutmuskel och analkontinensförmåga. Detta gör att J-påse kan fungera sämre hos äldre IPAA-opererade än yngre. Om patienten lider av ändtarmscancer, behövs en större operation. – Vi frågar patienten, hur ändtarmskontinensen har fungerat. Vid undersökningen mäts även slutmuskelkraft med hjälp av touchering, berättar medicine licentiat, gastrokirurg Ilona Helavirta vid Tammerfors universitetssjukhus (TAYS). I sin nypublicerade doktorsavhandling vid Tammerfors universitetssjukhus undersökte Helavirta IPAA-opererades funktionella resultat, livskvalitet, komplikationer efter operationen samt sådana fall där påsen måste avlägsnas. Största delen av IPAA-opererade är unga. Enligt Helavirtas avhandling förekommer ulcerös kolit och IPAA-operation oftare hos män än hos kvinnor. Vid behov kan även barn IPAA-opereras. – Ulcerös kolit diagnosticeras oftast i 20–35 års ålder, dvs. innan medelålder. Vissa är sjuka en längre tid innan operationen, andra opereras väldigt fort efter att de fått diagnosen, säger Helavirta. Diskutera J-påse i god tid Helavirta framhäver att vid ulcerös kolit kan operationen diskuteras i tidigt skede, även om den ännu inte skulle vara aktuell. – I början av sjukdomsförloppet måste man informera patienten om att ifall läkemedelsvård inte fungerar, är ett kirurgiskt ingrepp möjligt. Det är oftast fråga om unga vuxna, som kan genomgå en serie av operationer och olika stomier – sådan plötslig information kan ta tid att smälta. Man är mer mottaglig för informationen på förhand än när operationen redan är nödvändig. Patienterna remitteras till kirurgen. Svårare IBDfall behandlas varannan vecka på ett särskilt IBD-möte, där både kirurger och gastroenterologer deltar. Om patienten vårdas på sjukhus för akut kolit, kan kirurgen och gastroenterologen diskutera vårdalternativen tillsammans med patienten. – Ganska ofta har patienten redan besökt en stomiskötare, som har berättat om tillfällig stomi och livet med J-påse, säger Helavirta. Beroende på patientens situation utförs operationen antingen som två- eller trestegsoperation. Kirurgen fattar beslutet om vilket som är bäst för patienten. I tvåstegsoperationen avlägsnas tjock- och ändtarmen samtidigt och därefter görs J-påse och en skyddande stomi. Enligt Helavirta utförs trestegsoperationen i c: a 50 % av fallen i TAYS. – Om patienten vårdas för akut kolit eller löper en märkbart förhöjd risk för tarmsöm utförs IPAA operationen i tre steg. Till exempel hög kortisondos eller övervikt är riskfaktorer vid tarmsömmen. Vid trestegsoperationen är första steget kolektomi, där tjocktarmen tas bort men ändtarmen sparas. En ändstomi görs. När patienten har återhämtat sig och slutat med kortison, görs J-påse och en tillfällig stomi. I tredje skedet avlägsnas den tillfälliga stomin, denna är en mindre operation. Tillfällig stomi är en allmän praxis Många får i samband med första operationen en tillfällig skyddande stomi. Om det uppstår läckage vid tarmsömmen är tanken att den skyddande stomin lindrar konsekvenserna. Läckage orsakar inflammation och gör J-påsens väggar hårdare, vilket försämrar dess funktionalitet och ökar risken för avlägsnandet av J-påsen. Enligt Helavirta har praxis för tillfälligstomi varierat under åren, men rekommenderas i regel nuförtiden. – Tillfällig stomi vid en IPAA-operation är allmän praxis även internationellt. Man anser att riskerna är mindre för patienten vid läckage. – Framtidsutvecklingen ser ut att minska behovet av tillfällig stomi, förutsatt att inga komplikationer inträffas under operationen och patienten inte har några riskfaktorer, såsom kortisonmedicin, BMI över 30 eller några andra klara riskfaktorer, säger gastrokirurg Ilona Helavirta. I några enstaka fall kan man sy tunntarmen direkt till ändtarmen, förutsatt att ändtarmen inte är inflammerad. Sådana fall är dock sällsynta, för ulcerös kolit drabbar oftast ändtarmen och fortsätter i olika grad längre in i tarmen. Enligt Helavirta utförs denna typ av operation väldigt sällan i Finland. – Risken med en sådan operation är att man inte får bort det drabbade organet, ändtarmen, och det kan orsaka problem som kräver uppföljning med hjälp av endoskopi, konstaterar Helavirta. Kosttillskott är inte automatiskt nödvändiga Den första IPAA-operationen uppföljs med en endoskopi efter ett år. I samband med detta tas även vissa laboratorieprov. – Patienten med J-påse behöver inte automatiskt några kosttillskott. B12- och D-vitaminnivåerna kan man kontrollera ungefär vart fjärde år, säger Helavirta. "Med välfungerande J-påse töms tarmen c:a 5–7 gånger om dagen." För IPAA-opererade avlägsnas avföringen den naturliga rutten genom ändtarmen, men avföringen är lösare än hos dem som fortfarande har kvar tjocktarmen. Med välfungerande J-påse töms tarmen c: a 5–7 gånger om dagen. Tunntarmssekret kan irritera huden runt ändtarmsöppningen, vilket kan lindras och förebyggas med duschning och smörjning efter toabesök. Efter några månader stabiliseras J-påsens funktion och avföringen blir något fastare. Även dieten kan påverka avföringens konsistens. Vid behov kan man använda diarrémediciner, regelbunden användning medför inga risker. – Loperamid och fiberpreparat lämpar sig för att ändra avföringens konsistens, och man kan gott använda dem livet ut. Många IPAA-opererade använder någon av dem eller båda, säger Helavirta. Inga särskilda kontrollbesök krävs för den IPAA-opererade, utan uppföljning ligger i regel på patientens ansvar. Om den opererade så önskar, kan man besöka stomiskötarmottagning om man har några frågor kring hudvård och hygien. Om J-påsens funktion ändras, ska patienten kontakta den vårdande instansen så att en endoskopi kan utföras vid behov. Pouchit det vanligaste besväret Det mest vanliga långtidsproblemet är inflammation av J-påse, pouchit. Till och med hälften av alla IPAA-opererade drabbas i något skede av det. Symtomenär bland annat ökat behov av tarmtömning, blod och magkramper. – Orsaken till pouchit är obalans i J-påsens bakterieflora, och vanligtvis sprider den inte utanför J-påsen. Oftast är pouchit inte kronisk, utan går över med antibiotika. Om man har haft pouchit tidigare, kan man även få recept per telefon. Om antibiotikan inte biter eller pouchit är återkommande, måste man göra en endoskopiundersökning för att utesluta andra möjliga orsaker, säger Helavirta. Pouchit kan ibland förväxlas med cuffitis, inflammation i ändtarmsslemhinnan. När J-påse görs med så kallad maskinsömteknik, kvarstår en liten bit av ändtarmsslemhinnan, som kan inflammeras. Detta kan förekomma hos till och med 15 % av IPAA-opererade. Inflammationen lugnar sig oftast med mesalazinsuppositorier. – Med endoskopi fastställs om det är fråga om pouchit eller cuffitis. Det är viktigt att ställa en korrekt diagnos. Om det är pouchit, syns det med blotta ögat. Om slemhinneresterna är irriterade men påsen ser fin ut, är det cuffitis. Även biopsi avslöjer inflammationen, förklarar Helavirta. Ibland är komplikationerna hos IPAA-opererade så allvarliga att man måste avlägsna J-påsen och ersätta den med ileostomi. Av Helavirtas doktorsavhandling framgår att under 30 års uppföljning är det c: a 10 % av patienterna som man måste förse med stomi, vilket speglar väl de internationella resultaten. – Hälften av J-påsar måste avlägsnas inom fem år efter operationen, då problem har uppstått i initialskedet. Om avlägsnandet beror på fistel eller inflammation i påsen, sker det i ett senare skede, säger Helavirta. Ny forskning kartlägger antalet J-påseopererade i Finland Mediciner mot ulcerös kolit har utvecklats och tiden får utvisa, hurdana mediciner som kommer på marknaden i framtiden. Helavirta tror dock inte att mediciner helt skulle ersätta operationen i nära framtid. Helavirta har gjort en intressant upptäckt på sin mottagning. Nämligen att även unga patienter hellre vill ha stomi än J-påse. – Det här är bara min egen känsla, men sådana fall har ökat. Månne det beror på digitalisering och ökad information. Det finns mycket information om stomi att få, och kamratstöd är också bättre tack vare nätet. Även stomiförband har utvecklats under åren. Mer nationell forskning om IPAA-opererade är på gång. Helavirta har tillsammans med läkare Marja Lahti påbörjat en forskning som ska samla ihop alla uppgifter om alla IPAA-operationer gjorda i Finland. Forskningen utgör en del av Lahtis kommande doktorsavhandling. – I och med det får vi även värdefull statistik på alla IPAA-opererade, säger Helavirta IPAA-OPERATION OCH J-PÅSE IPAA-operation är ett alternativ till stomi för dem som lider av ulcerös kolit. Även familjär adenomatös polypos (FAP) kan behandlas med IPAA-operation. FAP är en sällsynt, ärftlig tarmsjukdom, där en stor mängd polyper uppstår i tjock- och ändtarmen. Utan operation leder FAP till tjock- eller ändtarmscancer i 40-årsåldern. Vid en IPAA-operation avlägsnas tjock- och ändtarmen, men bäckenbottenmuskulatur, ändtarmsöppningen och sfinktermuskler bevaras. Den sista delen av tunntarmen omformas till en J-formad reservoar, så kallad J-påse, som ansluts till analkanalen. IPAA-operationen möjliggör ett liv utan permanent stomi. IPAA-operation kommer från ileal pouch anal anastomosis. I Finland har IPAA-operationer utförts sedan 1980-talet. C: a 2000 personer har opererats.

Finnilco-lehti 3/2019 Finnilco ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) Terveyssosiaalityön yksikkö ovat laatineet ohjeen avanneleikatuille Kelan vammaistuen hakemisesta. Vammaistuen saamisen kriteerit päivitettiin vuonna 2015. Tätä ennen perusvammaistuki myönnettiin käytännössä kaikille pysyvän avanteen saaneille. Nykyiset vammaistuen kriteerit eivät täyty kaikilla avanneleikatuilla. Jokaisen avanneleikatun potilaan tilanne on yksilöllinen – jos avanne toimii hyvin ja siitä ei ole olennaista haittaa, vammaistukea ei myönnetä. Sosiaalityöntekijä Maarit Hynninen antaa vinkkejä vammaistukihakemusta laativalle avanneleikatulle: – Vammaistuen takautuva hakuaika on puoli vuotta, joten älä suotta kiirehdi hakemuksen täyttämisen kanssa. Totuttele ensin elämään pysyvän avanteen kanssa ja tee aina sopivassa välissä muistiinpanoja siitä, miten huomaat arkesi eroavan terveen ihmisen arjesta. Kuvaile hakemuksen avoimessa kohdassa (kysymys 9) mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja konkreettisesti kaikkia niitä psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia haasteita, joita olet huomannut avanteen kanssa elämisen tuovan arkeesi ja toimintakykyysi. – Hakemukseen tarvitaan liitteeksi tuore lääkärinlausunto C. Ota lääkärin vastaanotolle mukaan kirjoittamasi kattava kuvaus arjestasi avanteen kanssa, ja pyydä lääkäriä lukemaan se ja huomioimaan lausunnossaan avanteen jokapäiväiseen elämääsi tuomat haasteet ja haitat. Lääkärinlausunnon tukiessa kirjoitustasi omasta tilanteestasi on todennäköisempää, että saat Kelasta myönteisen perusvammaistukipäätöksen, Maarit Hynninen arvioi. On tärkeää, että tietoa vammaistuesta jaetaan, jotta henkilöt, joilla on oikeus vammaistukeen, osaavat hakea sitä. – HUSissa vatsaelinkirurgian osasto M14:n terveyssosiaalityöntekijät tapaavat kaikki pysyvän avanteen saaneet potilaat sairaalajakson aikana ja informoivat heitä heille kuuluvista sosiaalietuuksista, Hynninen kertoo. KELA: ELÄKETTÄ SAAVAN HOITOTUEN SAAJAMÄÄRÄ VÄHENI Eläkettä saavan hoitotukea sai vuoden 2018 lopussa yhteensä 217 500 henkilöä, mikä on 1,4 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vuodesta 2015 hoitotuen saajien määrä on vähentynyt 15 600 henkilöllä (6,7 %). – Hoitotuen saajamäärän laskun taustalla ovat vuonna 2015 tehdyt lakimuutokset. Eläkettä saavan hoitotukea ei enää saa pelkästään sairaudesta johtuvien erityiskustannusten perusteella, sanoo suunnittelija Reeta Pösö Kelan analytiikka- ja tilastoryhmästä. Hoitotukea voi saada eläkeläinen, jonka toimintakyky on vamman tai sairauden vuoksi heikentynyt yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ajan. Oikeus tukeen ja tuen taso arvioidaan lisäksi sen mukaan, kuinka paljon apua, ohjausta ja valvontaa henkilö tarvitsee vamman tai sairauden vuoksi. Yhä harvempi saa tukea tuki- ja liikuntaelinten sairauksien perusteella Yleisin syy hoitotuen saamiselle on muistisairaus eli Alzheimerin tauti tai dementia. Viime vuoden lopulla noin neljännes kaikista saajista, yhteensä 54 800 henkilöä, sai hoitotukea muistisairauden vuoksi. – Eniten hoitotuen saajien määrä on laskenut tukija liikuntaelinten sairauksien ryhmässä. Kolmessa vuodessa saajamäärä on vähentynyt peräti 16 % eli 25 900 saajasta 21 900 saajaan, Pösö kertoo. LÄHTEET JA LISÄTIETOA: Vammaistuen hakuohje löytyy Finnilcon kotisivuilta http://finnilco.fi/tietoa/sosiaaliturva/ Lähde: Kelan tiedote 14.6.2019, https://www.epressi.com/tiedotteet/hallitus-ja-valtio/elakettasaavan-hoitotuen-saajamaara-vaheni.html

Finnilco-lehti 3/2019 TEKSTI, KUVITUS JA KUVA ESSI HIETANEN Hoitotarvikejakelu on tullut tutuksi jokaiselle avanneleikatulle. Mutta se, miten avannetuotteet valitaan hoitotarvikejakelun piiriin ja mitä tuotteita avanneleikattu käyttöönsä saa, voi olla monelle epäselvää. Avaamme tässä laajassa jutussa hoitotarvikkeiden hankintaa säätelevää hankintalakia ja kysyimme hoitotarvikejakelun käytännöistä avannehoitajalta, HUS Logistiikalta sekä Tampereen ja Jyväskylän hoitotarvikepalvelusta. Kuntien hoitotarvikkeiden hankintaa säätelee hankintalaki. Hankintalailla pyritään turvaamaan mahdollisimman tehokas verovarojen käyttö julkisten toimijoiden tekemissä hankinnoissa. Hankintamenettelyn tulee lain mukaan olla avointa. Vaikka asiakas saa hoitotarvikkeensa maksutta, kyse on vuositasolla merkittävästä julkisen sektorin menoerästä. Suomessa kaikkien julkisten hankintojen kokonaisvolyymi on arviolta 35 miljardia euroa vuodessa, mikä lähentelee viidennestä bruttokansantuotteesta. HUS Logistiikan avannehoitotarvikkeiden arvo on vuodessa 4–5 miljoonaa euroa. Nelivuotisen hankintasopimuksen arvo on kaikkinensa noin 16-20 miljoonaa euroa. – Julkisilla hankinnoilla ja niitä koskevilla sopimuksilla on yhteiskunnallisesti vaikutusta meille kaikille, kun kyseessä on verorahat, mitä käytetään, HUS Logistiikan kehittämispäällikkö Annika Turunen huomauttaa. Avannehoitajat usein mukana tuotteiden kilpailutuksessa Hankintalaki säätelee hankintojen toteuttamista eli sitä, miten verovaroilla tehdään hankintoja. Hankintayksikön – tässä tapauksessa kuntien ja kaupunkien terveydenhuoltotoimialan – päätös on se, mitä ostetaan ja millaisilta yrityksiltä. Tämän päätöksen tueksi hankintayksikkö kilpailuttaa hoitotarvikkeet. Kilpailutuksella hinnat saadaan alemmas ja tuotteilta voidaan vaatia tiettyjä laatukriteerejä, mutta se tuo myös tasapuolisuutta tavarantoimittajille. Hankintayksikkö ei voi suosia tiettyä toimittajaa, vaan sen on kohdeltava sopimusehdokkaita tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Kuntien terveydenhuollon yksiköt tai hoitotarvikejakelut päättävät kilpailutetun sopimuksen perusteella, mitä tuotteita myönnetään potilaille ja ostetaan eri yrityksiltä. Hankintasopimus kattaa laajan valikoiman avannehoitotarvikkeita ja -toimittajia. Useissa kunnissa avannehoitajat on otettu tiiviisti mukaan hoitotarvikkeiden kilpailutusprosessiin. – Meidän työntekijät ovat mukana kilpailutusprosessissa. Avannehoitajat ovat myös mukana, sillä he saavat asiakkailta paljon palautetta ja voivat välittää asiakkaan äänen, terveydenhoitaja Tarja Paavola Tampereen hoitotarvikepalvelusta kertoo. Avannetuotteen valintaan vaikuttaa moni tekijä Yli kaksikymmentä vuotta avannehoitajana työskennellyt Anne Stadig kertoo, että avannetuotteen valintaan vaikuttaa moni asia. Avanteen koko, käsien motoriikka, näkökyky, mahdolliset ihosairaudet sekä teippiallergiat, vartalon muoto, pesutottumukset sekä leikatun harrastukset ja mieltymykset täytyy ottaa huomioon tuotevalinnassa. – Avannesidoksen valintaa mietitään jo ennen leikkausta tapahtuvalla, niin sanotulla avannehoitajan pre-käynnillä. Jatkossa tuotevalintaan vaikuttaa mahdolliset ohivuototilanteet, jolloin usein saatetaan vaihtaa kuperaan levyyn, Vantaan Peijaksen sairaalassa avannehoitajana työskentelevä Stadig kertoo. Avannetuotteiden valikoima on laaja, niin että jokaiselle löytyy sopiva tuote. Hoitotarvikejakeluiden valikoimista löytyy kunnasta riippuen yleensä useampi sata erilaista tuotenimikettä, usealta avannehoitotarvikkeiden toimittajalta. Esimerkiksi HUS Logistiikan valikoimassa on 1300–1400 erilaista avannetuotetta 4–7 eri toimittajalta, Tampereen hoitotarvikepalvelussa erilaisia avannetuotenimikkeitä on 1100, 6–7 eri toimittajalta. – Valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin. Kilpailutuksessa tuotteet valitaan hyvin laajalla valikoimalla, kertoo terveydenhoitaja Tarja Paavola Tampereen hoitotarvikepalvelusta. Erikoistuotetta on joskus vaikea saada Avannehoitajan ammattitaitoon kuuluu tietää, millainen tuotevalikoima kunnan hoitotarvikejakelussa on käytössä. Avannehoitajalle tämä voi aiheuttaa haasteita kunnissa, joissa hoitotarvikejakelun tuotteet eivät ole saman kilpailutussopimuksen piirissä. Peijaksen sairaala kuuluu HUS Logistiikan alueeseen, ja Stadig tuntee tuotevalikoiman hyvin. Sairaanhoitopiirillä on kuitenkin iso erityisvastuualue, johon kuuluu avanneleikattuja esimerkiksi Lappeenrannasta, Kotkasta ja Kouvolasta. Heillä on käytössä omat sopimustuotteensa. – Heidän osalta ei ole kuitenkaan tullut kyselyitä tai lähetteitä bumerangina takaisin, Stadig sanoo. Sopimuksen ulkopuolella olevan erikoistuotteen voi useimmissa kunnissa tilata vain ylilääkärin luvalla. Luvan myöntäminen vaatii aina hyvät perustelut. Stadigin kokemuksen mukaan avanneleikatun on joskus perusteluista huolimatta vaikea saada tuotetta, joka ei kuulu tuotesopimuksen piiriin. – Potilaan voi olla hankala saada tuotetta, vaikka avannehoitaja tarpeen perusteleekin. Joskus lähetteitä on tullut takaisin ja on jouduttu vaihtamaan tuote toiseen, kun lähete ei mene läpi monista perusteluista huolimatta. Mitä pienempi paikkakunta kyseessä, sitä paremmin asiakkaat tuntuvat tarvikkeita saavan, avannehoitaja Anne Stadig sanoo. Kuntien hoitotarvikejakelu vastaa omahoitotarvikkeiden toimittamisesta asiakkaille. Avannetarvikkeiden lisäksi hoitotarvikejakelun piiriin kuuluvat muun muassa diabetes-, katetri-, dialyysi- ja haavanhoitotarvikkeet. Avannetuotteet toimitetaan asiakkaalle kolmen kuukauden erissä. Jos avanneleikattu käyttää esimerkiksi urheiluharrastuksen vuoksi tuotteita enemmän, niitä on mahdollista saada lisää hyvillä perusteilla. – Hoidan tällä hetkellä vain virtsa-avanneleikattuja, ja heidän joukossaan on asiakkaita, jotka haluavat vaihtaa yökeräyspussin hajuhaitan vuoksi useammin kuin kerran viikossa. Tällöin olen tehnyt täydennyslähetteen, perustellut tarpeen ja lähete on mennyt läpi. Harva leikattu kuluttaa enemmän kuin mitä jakelusta saa, avannehoitaja Anne Stadig sanoo. Tuotetta ei saa vaihtaa omin päin Finnilcon haastattelemissa kunnissa kerrotaan asiakkaiden olevan pääsääntöisesti tyytyväisiä hoitotarvikejakelun palveluun. Tuotteen loppuminen voi toisinaan kirvoittaa palautetta. – Asiakkaat ovat tyytymättömiä, jos joku pitkään käytetty tuote loppuu valikoimasta. Oheistarvikkeita menee paljon ja joskus ei olla osattu varautua menekkiin, ja tuotteet loppuvat väliaikaisesti. Asiakkaalle ilmoitetaan, kun tuotteita saadaan lisää, Riitta Nalkki ja Tuula Uura Jyväskylän hoitotarvikepalvelusta kertovat. Harmitusta ja hämmennystä ovat aiheuttaneet myös tilanteet, joissa avanneleikattu on kokeillut itsenäisesti uutta avannetuotetta hoitotarvikejakelun ulkopuolelta ja pyytänyt sitä lisää. Omin päin käyttöön otetut tuotteet voivat aiheuttaa esimerkiksi iho-oireita ja olla pahimmassa tapauksessa riski potilasturvallisuudelle. – Tuotteiden kokeileminen ilman sopimista vastuuhoitoyksikön kanssa ei ole hyvä asia. Tämä aiheuttaa ongelmia siinä kohtaa, jos tuote ei olekaan sopimuksessa, HUS Logistiikan Annika Turunen toteaa. Tampereen hoitotarvikepalvelun puolelta korostetaan, ettei asiakkaan avannetuotteita vaihdeta ilman avannehoitajan hyväksyntää. – On voinut olla, että asiakas ei tiedä hoitopolkua ja tulee meiltä suoraan kysymään jotain tuotetta. Jos tuote-edustaja on antanut tuotteen, emme vaihda sitä asiakkaalle. Tuotteen vaihto menee aina avannehoitajan kautta, terveydenhoitaja Tarja Paavola Tampereen hoitotarvikepalvelusta sanoo. Samaan yhtyy myös avannehoitaja Anne Stadig. – Pyydän leikatun poliklinikkakäynnille, jotta näen mahdollisen tarpeen tuotemuutokseen. Mikäli potilas ei ole käynyt vastaanotolla moneen vuoteen ja pyytää uutta lähetettä esimerkiksi pohjalevyyn, pyydän myös silloin vastaanottokäynnille, Stadig kertoo. Hoitotarvikkeilla monta toimitustapaa Hoitotarvikkeiden toimitustapa asiakkaalle on kuntakohtaista. Kunnista riippuen tuotteet toimitetaan lähimmälle terveysasemalle, postin toimipisteeseen, kotijakeluna suoraan asiakkaalle tai noudetaan hoitotarvikejakelun toimipisteestä. Uudenmaan kunnissa on uuden avannehoitotarvikesopimuksen myötä huomioitu myös kotijakelun tarve. Potilaalla on mahdollisuus kotijakeluun, ja tästä voi keskustella kunnan hoitotarvikejakelun kanssa. – Uudenmaan kunnissa myös urologisissa tarvikkeissa ja inko-tuotteissa on kotijakelun mahdollisuus, HUS Logistiikan kehittämispäällikkö Annika Turunen sanoo. Jyväskylän hoitotarvikepalvelussa tehdään asiakkaan suostumuksella kaikista mahdollisista avannetuotteista kotijakelureseptit. – Avannehoitajat pyrkivät laittamaan saman tuoteperheen tuotteita mahdollisimman paljon asiakkaalle, jotta ne saisi samalle kotijakeluohjelmalle. Aina asiakkaalle ei löydy sopivaa tuotetta saman tuoteperheen valikoimista, jolloin osa tuotteista tulee eri toimittajalta, Riitta Nalkki ja Tuula Uura Jyväskylän hoitotarvikepalvelusta kertovat. Tampereella hoitotarvikkeiden kotijakelupalvelu on käytössä ainoastaan katetreissa ja vaipoissa. Innovaatiot syntyvät yhteistyöstä.uutena ominaisuutena käyttöön lokerikkopalvelu. Kauppakeskus Kuninkaankulmassa on 50 lokerikkoa, mistä asiakas voi kauppakeskuksen aukioloajan puitteissa noutaa etukäteen tilaamansa hoitotarvikkeet. – Tämä sopii hyvin esimerkiksi työssäkäyville, kertoo terveydenhoitaja Tarja Paavola Tampereen hoitotarvikepalvelusta. Nykyajan palveluilta vaaditaan mukautumista kiireiseenkin arkeen, siksi paketin noutaminen rajoitetusti auki olevasta hoitotarvikejakelusta ei ole tulevaisuutta. – Kotiinkuljetus on kaikkien huulilla. Käyttäjämäärä pitää harkita tarkkaan, ennen kuin voimme sellaista tarjota. Moni toivoo hoitotarvikkeiden noutopisteen lähemmäksi kotia, vaikkapa lähikauppaan. Sellaiseen toiveeseen kun pystytään tulevaisuudessa vastaamaan, niin se olisi aika täydellistä, Tarja Paavola toteaa. Kuva: HUS Logistiikassa riittää vilskettä, sillä vuosittain logistiikkakeskuksesta lähtee satojatuhansia hoitotarviketilauksia asiakkaille.