top of page
Etsi

Liikunta-aiheiseen tutkimukseen etsitään osallistujiksi avanneleikattuja pääkaupunkiseudulta ja Lappeenrannasta

Päivitetty: 18. tammik.




Tutkimuksessa selvitetään kaksi kuukautta kestävän keskivartaloharjoittelun vaikutusta avanneleikatun fyysiseen toimintakykyyn ja liikuntatottumuksiin.


Tutkimus on osa LAB-ammattikorkeakoulun fysioterapian opiskelijoiden, Mira Laaksosen ja Juuso Erjangon, opinnäytetyötä. Finnilco on opinnäytetyön yhteistyökumppani.


Osana opinnäytetyötä järjestetään osallistujille alku- ja loppumittaukset sekä niiden väliin sijoittuva kaksi kuukautta kestävä harjoittelujakso, joka toteutetaan etäryhmänohjauksella sekä osallistujille jaettavan kotiharjoitteluohjelman avulla.


Alkumittaukset osallistujille tehdään 19.1.2024 klo 15–17 ja loppumittaukset 5.4.2024. Mittaukset toteutetaan Espoossa Viherlaakson lukiolla.


HUOM! Tutkimuksen aloitusmittauksia pystytään tekemään pääkaupunkiseutulaisille osallistujille myös ensi viikolla 26.1. klo 15–17.


Lappeenrantalaisille osallistujille mittauksia voidaan toteuttaa useampana ajankohtana Lappeenrannassa.


Ohjattu etäryhmä järjestetään maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00 ja klo 19.00.


Avanneleikkauksen jälkeisestä harjoittelusta on vain rajoitetusti tietoa, ja osallistumalla tutkimukseen voit auttaa keräämään tietoa avanneleikkauksen jälkeisen harjoittelun vaikutuksista. Samalla saat itsellesi lisää tietoa harjoittelusta avanneleikkauksen jälkeen ja pääset osallistumaan ohjattuun etäryhmään 8 viikon ajan kahdesti viikossa.


HUOM: Ilmoittautumisaikaa on jatkettu!


Pääkaupunkiseudulla asuvat, jos pääsisit ensi viikon aloitusmittaukseen ja harjoittelujakson sekä loppumittauksen ajankohdat sopivat kalenteriisi, ilmoittaudu osallistujaksi mahdollisimman pian!


Myös Lappeenrannassa asuvat voivat vielä ilmoittautua mukaan.


Ilmoittaudu tutkimuksen osallistujaksi lähettämällä viesti osoitteeseen mira.laaksonen@student.lab.fi


Tutkimuksen saatekirjeeseen voit tutustua alla:


Saatekirje tutkimuksen osallistujille
.pdf
Lataa PDF • 21KB


Commenti


bottom of page