Juttu on alun perin ilmestynyt Finnilco-lehdessä 1/2022
TEKSTI JA KUVITUS ESSI HIETANEN
Lääketieteen ja teknologian kehitys on mahdollistanut uusia, hurjankin kuuloisia hoitomuotoja. Yksi näistä hoitomuodoista on neuromodulaatio, jossa sähköärsytyksen avulla vaikutetaan ihmisen hermostoon. Neuromodulaatiosta voi olla apua lukuisiin vaivoihin, kuten anaali-inkontinenssiin.
– Neuromodulaatio tarkoittaa, että viestin kulkuun hermostossa eli hermon aktiviteettiin vaikutetaan paikallisesti sähkövirralla tarkoituksena esimerkiksi hoitaa kipua tai palauttaa kohde-elimen normaalia toimintaa, kertoo Jorvin sairaalan gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri Sinikka Salmenkylä.
Neuromodulaation toimintaperiaate on vanha. Jo muinoin ihon läpi annettua ”sähköhoitoa” on kerrottu käytettävän sähköä tuottavien eläinten avulla. Mutta varsinaisesti 1900-luvun jälkipuoliskolta lähtien on tutkittu mahdollisuutta hoitaa kipua selkäytimeen johdettavalla sähkövirralla, ja myöhemmin virtsaamiseen ja ulostamiseen liittyvien häiriöiden hoidossa.
Neuromodulaatiota käytetään yleisimmin kivunhoitoon eri muodoissa.
– Neuromodulaation käyttötapoja ovat esimerkiksi selkäydinstimulaatio ja takajuuren stimulaatio kroonisen raajakivun ja selkäkivun hoidossa. Neurologisissa sairauksissa syväaivostimulaatiota käytetään Parkinsonin taudissa ja psykiatriassa masennuksen hoidossa. Lantionpohjan alueella virtsarakon toimintahäiriöitä ja ulosteenkarkailua hoidetaan neuromodulaatiolla, Salmenkylä luettelee.
Anaali-inkontinenssin hoidossa tehokas
Anaali-inkontinenssin hoidossa käytetään sakraalista eli ristiluun alueen neuromodulaatiota.
Hoitomuoto voi erityisesti auttaa nopeampaan ulostamistarpeen aistimiseen, jolloin saa lisäaikaa ulostamiseen.
– Neuromodulaatio ei ”kiristä ” sulkijalihasta, joten passiiviseen tuhrimiseen tai ilman karkailuun ei sillä niinkään ole vaikutusta. Sakraalista neuromodulaatiota harkittaessa on yleensä uloste tehty jo
tarvittaessa lääkkeellä kiinteäksi, suljettu pois vaikea-asteinen lantionpohjan laskeuma
ja kokeiltu mahdollisesti myös huuhteluhoidon ja anaalitamponin toimivuus.
Myös krooninen ripuli on syytä hoitaa ennen neuromodulaatiokokeilua.
Sinikka Salmenkylän mukaan on varsin vähän tilanteita, jolloin neuromodulaatio ei sovi ulosteenkarkailun hoidoksi. Edennyttä dementiaa sairastavalle hoitomuotoa ei käytetä ja paikallinen infektio voi estää toimenpiteen. Neuromodulaatiosta ei ole myöskään haittaa sellaiselle
potilaalle, joka joutuu käymään toistuvasti magneettikuvauksessa, sillä neuromodulaatiolaitteisto
on nykyään yhteensopiva magneettikuvantamislaitteen kanssa.
Salmenkylä arvioi, että sakraalinen neuromodulaatiohoito aloitetaan Suomessa vuosittain noin 50–60 uudelle potilaalle. HYKS-sairaanhoitoalueella neuromodulaatiota käytetään ulosteenkarkailun
hoitoon arviolta kymmenelle potilaalle vuodessa. Vaikka hoitomuoto ei ole kovin yleinen, on se varsin tehokas.
– Ulosteenkarkailussa jopa kahdeksan kymmenestä hyötyy hoidosta jossain määrin, ja suurimmalle osalle hoidosta on selkeästi apua. Hyvin pienelle osalle ulosteenkarkailupotilaista
kokeillaan neuromodulaatiohoitoa, poliklinikalla tehdään lopulta arvio siitä, kenelle tämä hoitomuoto voisi sopia.
Ullalla on ollut neurostimulaattori jo 20 vuotta: ”Olen ollut
hirveän tyytyväinen”
Ulla Denisov alkoi kärsiä ulosteenkarkailusta peräpukamaleikkauksen jälkeen. Pari vuotta leikkauksen jälkeen meni hyvin, kunnes hiljalleen oireet alkoivat pahentua ja haitata arkielämää.
– Oli ainainen ripuli ja ihan hirveää, kun työmatkalla piti matkan varrella poiketa kaikissa
vessoissa. Se oli yhtä painajaista. Joutui aina liikkumaan mahan mukaan, Denisov muistelee.
Denisovin oireisiin kokeiltiin alkuun useita hoitoja. Hän kokeili lantiopohjanlihasten vahvistamista
ja anaalitamponeja. Lihasten vahvistamisen teho jäi laimeaksi ja tamponit eivät sopineet
alkuunkaan, vaan ne nostattivat Denisovilla lämpöä.
Lopulta lääkäri ehdotti hoidoksi neurostimulaattoria. Denisov kokeili laitteistoa kaksi viikkoa, ja kun hoidon vaste oli hyvä, toimenpide päätettiin tehdä. Neurostimulaattori näytti tehonsa
välittömästi ja ainaiset vessareissut vähenivät.
Nyt 76-vuotiaalla Ulla Denisovilla on ollut neurostimulaattori käytössä jo 20 vuotta. Käytössä
on jo kolmas laite, ja välillä laitteesta on vaihdettu patteri.
– Tämä on alusta asti toiminut hirveän hyvin, ei ole ollut mitään ongelmaa. Ulosteenkarkailua
ei ole enää ollut. Vaikka vanhemmiten olen tullut vähän hitaammaksi, olen aina ehtinyt
vessaan. Olen ollut laitteeseen hirveän tyytyväinen, Denisov iloitsee.
Laite on huomaamaton
Neuromodulaattori on laitteena varsin yksinkertainen, mutta sen vaikutusmekanismi on hermostossa monimutkainen. Yksinkertaisimmillaan laite toimii, kun ihonalainen elektrodi yhdistetään virtalähteeseen. Vaikka kuvantamisella nähdään aktivoitumista eri alueilla hermostossa, ei neuromodulaation tarkkaa vaikutusmekanismia ole vielä selvitetty.
Suurimmillaan vain noin 5 cm kokoinen pulssigeneraattori asennetaan ihon
alle. Laite on asennuksen jälkeen huomaamaton, eikä aiheuta mitään tuntemuksia.
– Neuromodulaattori asennetaan päiväkirurgisena toimenpiteenä paikallispuudutuksessa
läpivalaisun avulla. Elektrodi laitetaan ihon läpi ristiluun luonnollisesta aukosta ja se tunneloidaan pakaran yläosaan tehtävään ihonalaiseen kudokseen. Iholle tulee yksi noin 5–6 cm haava
ja kaksi pienempää haavaa. Sairausloman tarvetta on lähinnä fyysisen työn yhteydessä,
Salmenkylä kuvailee.
Neuromodulaatiolaitteeseen on mahdollista asentaa useampi ohjelma, ja potilas
pystyy itse sulkemaan ja käynnistämään laitteen. Hoitoon tai laitteeseen liittyen ei ole tiedossa suuria haittavaikutuksia tai riskejä.
– Tulehdukset asennuksen yhteydessä ovat harvinaisia, mutta johtavat laitteen
poistamiseen ja uuteen yritykseen myöhemmin. Pitkäaikaissivuvaikutuksia
ei ole todettu ja hoidon on osoitettu säilyttävän tehonsa vuosien kuluessa, Salmenkylä
kertoo.
Laitteen asennuksen jälkeen on kontrollikäynti aina kerran vuodessa.
– Pulssigeneraattori pitää vaihtaa noin viiden vuoden välein. Viimeisen vuoden aikana markkinoille on tullut myös selvästi pienempi pulssigeneraattori, joka ladataan kerran kahdessa viikossa eikä vaihtotarvetta ole.
Hoito on kunnille kallista
Vaikka neuromodulaatio toimii tehokkaasti anaali-inkontinenssiin, ei se ole ensimmäinen
hoitomuoto. Koska kyse on ihon alle asennettavasta pysyvästä implantista ja hoito on kallista, on muut hoitokeinot syytä kokeilla ensin.
– Hoito on kohtalaisen kallis, pelkästään hoidon aloittaminen kustantaa 20 000 euroa kuntalaskutuksessa, ja tähän vielä seurantakäynnit lisäksi. Jos pidätyskyky korjaantuu käyttämällä ulostetta kiinteyttävää lääkettä pillereinä päivittäin, on se huomattavasti helpompi ratkaisu.
– Kyse on kuitenkin vaikean inkontinenssin hoitoon tarkoitetusta hoitomuodosta, jossa asennetaan pysyvä implantti potilaaseen. Pariston vaihdon lisäksi jopa kolmanneksella potilaista on pienempää korjauksen tarvetta vuosien saatossa. Akku voi esimerkiksi laihtumisen
tai lihomisen myötä mennä huonoon asentoon tai kaatuminen voi vahingoittaa elektrodia. Raskauden aikana laite tulisi pitää kiinni, Salmenkylä sanoo.
Vaikka Suomessa sakraalista neuromodulaatiota tehdään useissa sairaaloissa, on mahdollista, että kaikki eivät tiedä tällaisesta hoitomuodosta. Tämän vuoksi tietoisuutta on hyvä lisätä niin ammattihenkilöiden kuin anaali-inkontinenssia sairastavienkin keskuudessa.
– Voi toki olla, että kaikki hoidosta mahdollisesti hyötyvät potilaat eivät tule arvion piiriin, mutta uskoisin tietoa perusterveydenhuollossa tästäkin vaihtoehdosta olevan. Sakraalista neuromodulaatiota tehdään yliopistosairaaloiden lisäksi muutamassa keskussairaalassa eri
puolilla Suomea, gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri Sinikka Salmenkylä toteaa.