Inkoblogi: Puhetta pidätyskyvystä

Teksti: Ulla Korpi-Tassi

Onko odotustilassa vessa? Kun kiipeän tutkimuspöydälle, tuleeko pieru tai karkaako kakka? Tällaisia ajatuksia saattaa anaali-inkontinenssin kanssa elävän mielessä pyöriä ennen terveydenhuollon ammattihenkilön vastaanotolle menoa vaikkapa polvikivun vuoksi.

Ulosteen ja suolikaasun karkailu aiheuttavat huolta monissa arjen tilanteissa, myös terveydenhuollon piiriin hakeuduttaessa. Tilanne on nurinkurinen, sillä terveydenhuollon tulisi tarjota tietoa, hoitokeinoja ja tukea suolen pidätyskyvyn vaikeuksiin. On todettu, että vain vajaa kolmannes ihmisistä, joilla on anaali-inkontinenssia, on puhunut aiheesta lääkärin kanssa. Siksi olisikin tärkeää, että terveydenhuollon ammattilaisella olisi työkaluja ottaa asia puheeksi.

Puheeksi ottaminen pidätyskykyyn liittyen voi olla haastavaa niin potilaalle kuin ammattilaisellekin Kuva: Wixin kuvapankki

Virtsaaminen ja ulostaminen ovat osa arkea, muttei arkipuhetta

Ulosteen- ja virtsankarkailu aiheuttavat häpeää ja ovat siksi vaikeita keskustelunaiheita. Tiedetään myös, että herkkien aiheiden kohdalla potilaat ja kuntoutujat toivovat aloitteen keskusteluun tulevan terveydenhuollon ammattilaisilta. Toisaalta pissaaminen ja kakkaaminen ovat niin arkisia toimintoja, että niitä ei sen kummemmin ajattele, jos niiden kanssa ei ole vaikeuksia. Taannoin esittelin lyhyesti kuntoutusalan kollegoilleni kontinenssiosaamista eli pidätysterveyteen liittyviä näkökulmia kuntoutusaloilla. Palautteen mukaan aiheesta kuuleminen lisäsi ymmärrystä, että karkailuasiat liittyvät päivittäiseen työhön. Aiemmin aihetta ei välttämättä ollut juuri mietitty. Jotkut osallistujista kokivat keskustelun virtsan ja ulosteen karkailusta pienryhmissä haasteelliseksi huolimatta siitä, ettei puhuttu henkilökohtaisista kokemuksista vaan inkontinenssista yleisesti.

Kuten Tiina Vaittinen Vaippahanketta esitellessään Inkotuen ja Vaippahankkeen yhteisseminaarissa 12.11.2024 totesi, rakon ja suolen toiminta määrittävät elämäämme syntymästä kuolemaan saakka. Siksi onkin ristiriitaista, että kyky puhua virtsaamisesta ja ulostamisesta neutraalisti aikuisiällä on vaikeaa. Minne aikuistuessa katoaa vaipoista pois opettelevan lapsen vaivattomuus puhua siitä, että kakka tuli tai on pissahätä? Puhumattakaan riemusta, jota pottaan tupsahtanut tuotos taaperossa herättää.

Lupa puhua karkailuoireista

Puheeksi ottamisesta on käyty keskustelua myös seksuaalisuuden teemassa. Plissit –mallin mukaan luvan antaminen seksuaalisuudesta puhumiselle tulisi olla osa jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen työtä, koska erilaiset terveydentilan muutokset aiheuttavat muutoksia myös seksuaalisiin toimintoihin tai tapoihin nauttia läheisyydestä. Samalla lailla ajattelen inkontinenssiasioista. Puheeksi ottaminen ja luvan antaminen inkontinenssista puhumiselle on jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen perustyötä. Ammattilaisen ei tarvitse olla aiheen asiantuntija siitä kysyäkseen, vaan jokaisen perusosaamista tulisi olla turvallisen ympäristön luominen sensitiivisistä aiheista, kuten inkontinenssista, keskustelemiselle ja kokemuksen kuunteleminen.

Inkotuki-hankkeessa tuotamme suomenkielisen työkalun ulosteinkontinenssin puheeksiottamisen avuksi. Neutraalia puhetta pissaamisesta ja kakkaamisesta tarvitaan lisää sekä tilaa kokemusten kuuntelemiselle. Inkontinenssista kysyminen tulee olla terveydenhuollon vastaanotoilla rutiininomaista.

Lähteet

Sinisaari-Eskelinen, M., Jouhki, M-R., Tervo, P. & Väisälä, L. 2016. Työkaluja seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen: Plissitistä Betteriin. Julkaisussa Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, Vol. 53 Nro 4. 286–293. Viitattu 20.11.2024 https://journal.fi/sla/article/view/59673

Lehto, K. (2016) Anal incontinence. Occurrence, management and long-term outcome. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/98867

Vaippahanke. https://www.padproject.online/fi/