Etsi

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriksi on valittu Hanna Kemppainen

Finnilcon uutena, vapaaehtois-toiminnan koordinaattorina aloittaa 20.7.2021 Hanna Kemppainen, 37. Kemppainen on koulutukseltaan filosofian maisteri sekä seksuaalineuvoja, ja hän on aiemmin järjestänyt myös Finnilcolle luentoja.

Kemppainen on ollut aktiivisesti mukana Finnilcon toiminnassa, hän on esimerkiksi kirjoittanut Finnilcolle seksuaalioppaan Pussin kanssa pedissä. Siirtyessään Finnilcon työntekijäksi hän jättää paikkansa Finnilcon hallituksessa, ja hänen tilalleen hallitukseen nousee Jorma Pekkala Pirkanmaan Ilcosta.


Kolmivuotisessa, STEA-rahoitteisessa tehtävässään Kemppainen tulee kehittämään Finnilcon vapaaehtoistoimintaa. Työtehtäviään hän hoitaa pääsääntöisesti etänä, mutta tulee tarvittaessa matkustamaan niin eri jäsenyhdistyksiin ympäri Suomen kuin tarvittaessa myös Finnilcon toimistolle.


- Olen innoissaan uudesta tehtävästä. Odotan, että pääsen näkemään jäsen-

yhdistysten toimintaa, tapaamaan ihmisiä ja kehittämään uusia ideoita heidän kanssaan, Kemppainen sanoo.


Toivotamme Hannan lämpimästi tervetulleeksi osaksi Finnilcon toimiston henkilökuntaa!