top of page

Osallistu Inkotuen kesähaasteeseen – ota kesäinen kuva huussista

  • ainohokkanen
  • 26.6.
  • 1 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 5 päivää sitten

Kaikilla on joskus kiire vessaan - osalla useammin kuin toisilla. Tiesimme tai emme, me kaikki tunnemme ihmisiä, joilla on äkillinen vessakiire tai muu vessarauhan tarve. Auta turvallistamaan ihan jokaisen vessassa käymistä ilman turhaa stressiä - osallistu Inkotuen kesäiseen huussikuvahaasteeseen!

Finnilcon toimiston työntekijöitä ulkohuussin edessä kesäisessä maisemassa.
Finnilcon toimiston henkilöstö nappasi kesäisen huussikuvan työhyvinvointipäivän yhteydessä kesäkuussa.

Ulosteen tai suolikaasun karkailua on jopa 10 prosentilla aikuisista – ja sitä on myös lapsilla ja nuorilla. Se voi liittyä esimerkiksi neurologisiin tai suolistosairauksiin, lantionpohjan heikentymiseen, laskeumiin, leikkauskomplikaatioihin, synnytyksessä tulleisiin vaurioihin tai kehon synnynnäisiin ominaisuuksiin.  


Meidät on kasvatettu niin, että aikuisten suolen tai rakon toiminnasta ei sovi puhua, vaikka niiden toiminta on ihan jokaisen arkea tavalla tai toisella. Niinpä asia, joka pienten lasten kohdalla on opettelun ja ylpeyden aihe, muuttuu kasvaessa hävettäväksi.  

 

Vessarauhaa ja tietoa kaikille 

Moni ei ole koskaan kertonut vaivoistaan läheisilleen tai edes terveydenhuollossa, vaikka ne voivat haitata elämää paljonkin. Saatamme siis tietämättämmekin tuntea ihmisiä, joita ajoittaiset tai säännölliset suolen pidätyskyvyn vaikeudet koskettavat omakohtaisesti.   


Miten voisimme luoda vessarauhaa aivan kaikille – lapsille, nuorille, aikuisille, senioreille, miehille, naisille ja muille? Lisätään tietoisuutta inkontinenssin yleisyydestä ja ylipäätään vessarauhan tarpeesta ja rakennetaan yhdessä turvallista vessatilaa aivan kaikille! Tule mukaan, osallistu Inkotuen kesäiseen huussikuvahaasteeseen.  


Osallistu huussikuvahaasteeseen näin: 

  1. Ota tai piirrä kesän aikana kuva huussista/ vessanovesta / huussipolusta. Kuvassa voi halutessasi olla mukana ihmisiä tai eläimiä vaikka huussipolulla kävelemässä tai huussin ovesta kurkkaamassa. Muistathan varmistaa ihmisiltä luvan kuvaamiseen ja kuvien julkaisuun. Lapsetkin voivat osallistua kuvahaasteeseen esimerkiksi piirtämällä!


  2. Lähetä kuva(t) / piirros sähköpostitse osoitteeseen inkotuki@finnilco.fi. Voit myös halutessasi keksiä kuvatekstin. Kuvatekstissä voit esimerkiksi kertoa huussikuvasi sisällöstä, sen tunnelmasta tai kuvanottotilanteesta. Kerrothan viestissäsi, saammeko julkaista kuvasi yhteydessä kuvauspaikkakunnan ja nimesi /nimimerkkisi. Julkaisemme kuvat Inkotuen elokuun aikana avautuvilla somekanavilla.


  3. Seuraa Inkotuen somekanavia elokuussa ja bongaa oma kuvasi! Voit jakaa sen ja halutessasi muita postauksiamme omaan somefiidiisi aihetunnisteilla: #KaikillaOnJoskusKiireVessaan #TurvallistaTilaaVessoihin #VessaRauhaaKaikille


Comments


Malmin kauppatie 26
00700 Helsinki
puh. 040 7169 080

  • Instagram
  • Facebook

© 2021 Finnilco ry

bottom of page