Etsi

Finnilcon koronaohjeistus tapahtumiin osallistujille

Päivitetty: touko 11

Huolellisesti toimimalla me kaikki voimme estää koronaviruksen leviämistä. Sen eteen teemme tapahtumissa järjestelyjä, mutta edellytämme myös tapahtumiin osallistujilta kortensa kekoon kantamista.




Teemme yhdistyksenä

  • Olemme yhteydessä tilaisuuksien tapahtumapaikkoihin koronan torjuntamenetelmien osalta.

  • Edellytämme, että tapahtumapaikat huolehtivat omalta osaltaan koronajärjestelyistä tehostamalla siivousta, mahdollistamalla käsihygienian noudattamisen ja huomioimalla turvavälit tilojen asiakaspaikkojen sijoittelussa.

  • Rajoitamme tilaisuuksien osallistujamääriä tarpeen mukaan.

  • Seuraamme THL:n suosituksia tiiviisti ja päivitämme ohjeistuksia, mikäli muutoksia tulee.


Edellytämme sinulta

  • On ehdottoman tärkeää, että osallistut tapahtumiin vain täysin terveenä. Jää kotiin, jos sinulla on koronan oireita, joihin kuuluvat kuume, yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi, ripuli sekä maku- ja hajuaistin häiriöt.

  • Älä kättele tai halaa toisia, vaan pidä vähintään metrin etäisyys muihin ihmisiin.

  • Pese kätesi huolellisesti vedellä ja ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Kädet kannattaa pestä erityisesti kun tulet ulkoa sisään, aina wc-käynnin jälkeen tai kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut. Jos et voi pestä käsiäsi, käytä käsidesiä. Käsidesiä on saatavilla tapahtumissa.

  • Jos sinua yskittää tai aivastuttaa, yski kertakäyttöiseen nenäliinaan, tai sen puuttuessa hihaan.

  • Älä koskettele silmiäsi, nenääsi tai suutasi, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.

  • Käytä kasvomaskia oman harkintasi mukaan. THL suosittelee kasvomaskin käyttöä mm. joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei voi aina välttää. Lisätietoa ja ohjeet kasvomaskin käyttöön löytyvät THL:n sivulta.


Jos sairastut kesken tapahtuman

  • Jos saat kesken osallistumisen koronavirusinfektioon sopivia oireita, et voi jäädä osallistujaksi tapahtuman loppuun saakka, vaan sinun on lähdettävä kotiin. Tarvittaessa sinut ohjataan erilliseen tilaan odottamaan, kunnes sinun on mahdollista lähteä kotiin.

  • Ilmoita asiasta tilaisuuden järjestäjälle / vetäjälle.

  • Sinun tulee hakeutua viiveettä koronavirustestiin. Jos sinulla todetaan koronavirus, varmista, että Finnilco saa tiedon asiasta. Virukselle altistuneet jäljitetään ja asetetaan karanteeniin.